Sääksmäen kirkon historiaa

Sääksmäen kivikirkon rakentaminen ajoittuu Suomen keskiaikaisten kivikirkkojen toiseen ryhmään 1400-luvun jälkipuoliskolle. Hollolan ja Vanajan kirkkojen kanssa se kuuluu samaan Hämeen kirkkojen kantaryhmään ja on niistä nuorin. Kirkko on valmistunut vuosien 1495 ja 1505 välillä.

Keskiaikaisten kivikirkkojen tapaan itä-länsisuunnassa olevan runkohuoneen pohjoispuolella oli sakasti ja eteläseinustalla asehuone. Kaksilaivaiseksi suunniteltua kirkkoa ei varojen puutteessa voitu rakentaa tiiliholvein varustettuna, vaan se toteutettiin puisella tynnyriholvilla katettuna.

Keskiajalla ja myöhemmin seurakuntalaiset pitivät huolta kirkostaan kunnostamalla seiniä ja tervaamalla kattoa sekä lahjoittamalla kirkollista esineistöä. Tällä tavoin on Sääksmäen kirkkoon saatu mm. nykyisinkin käytössä oleva ehtoollismalja ja kaksi paria tinaisia kynttilänjalkoja 1700-luvun lopulta. Alttaripäädyn ikkunasyvennysten maalaukset lahjoitti muuan Göransson 1500-1600 -lukujen vaihteessa.

Vuonna 1766 rakennettiin uusi kellotapuli Thomas Hägerin johdolla. Tapulin alaosa tehtiin harmaakivestä ja siihen muurattu vuosiluku on nähtävissä nykyisen kellotapulin alakerrassa.

1840-luvulla kirkko laajennettiin ristikirkoksi, jossa oli istumapaikkoja n. 2000. Ongelmitta ei remontti sujunut: pian sen valmistuttua romahti eteläisen ristin päätyseinä, josta pappilan renkipoika riensi hädissään ilmoittamaan huutaen: "Kirkko perässäni tulee!" Kirkkoa jouduttiin ehtimiseen korjailemaan 1860-luvulle asti. Ensimmäiset, 15-äänikertaiset urut kirkkoon saatiin 1878.

Vuosina 1924-1925 peruskorjattu kirkko ehti palvella seurakuntalaisia vain muutaman vuoden, kun toisen pääsiäispäivän iltana 1.4.1929 lämmityslaitteesta alkunsa saanut palo tuhosi kirkon. Vain kiviseinät jäivät jäljelle. Palosta saatiin pelastettua alttaritaulu, ehtoollisvälineet, kirkkotekstiilit, sakastin kalusteet ja jotain muuta irtaimistoa. Myös kellotapulin puinen yläosa paloi.