Tekstin koko Suurempi Pienempi
EtusivuKaste-Häät-HautajaisetApua elämäänToimintaTapahtumatHallintoYhteystiedot

Ajankohtaista arkisto

Valitse vuosi:

Luterilaiseen kirkkoon kuuluu 79,7 prosenttia suomalaisista

Tarkistettujen väestötilastojen mukaan vuoden 2009 lopussa 79,7 prosenttia suomalaisista eli 4 266 755 henkilöä kuului evankelis-luterilaiseen kirkkoon. Prosenttiosuus on sama kuin ennakkotietojen.Kirkkoon liittyneitä oli viime vuonna reilut 13 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Liittyneitä oli tarkennettujen tietojen mukaan 12 195, kun vuotta aiemmin liittyneitä oli 1432 vähemmän. Kirkosta eronneiden määrä kääntyi jyrkkään laskuun. Kirkosta erosi 43 650 jäsentä, kun vuotta aiemmin eronneiden määrä oli 52 203. Kastettujen lasten määrä oli 48 494. Kastettujen osuus syntyneistä oli 80,7 prosenttia. Nyt tarkennetut tiedot on koottu seurakunnista. Tiedot ovat tarkentuneet viime vuoden lopun Väestörekisterikeskuksen antamiin ennakkotietoihin nähden. Seurakuntien tilastot löytyvät verkosta osoitteesta www.evl.fi/tilastot.

Kirkon tiedotuskeskus 25.2.2010