Seurakunnan vaiheita keskiajalta nykyhetkeen
Sääksmäki on vanha emäpitäjä, johon keskiajalla kuuluivat myös Akaa, Pälkäne ja pääosa Urjalaa. Vanhin löydetty Sääksmäkeä koskeva asiakirja on paavin pannabulla vuodelta 1340. Seurakunta on kuitenkin perustettu huomattavasti aikaisemmin, todennäköisesti 1200-luvun puolivälissä niin sanotun Hämeen ristiretken jälkeen.
Vuonna 1923 kauppalaksi irtautunut Valkeakoski muodostettiin omaksi seurakunnaksi 1940. Vuonna 1973 Sääksmäen kunta liittyi vapaaehtoisella kuntaliitoksella Valkeakosken kaupunkiin, ja Valkeakosken ja Sääksmäen seurakunnista muodostettiin seurakuntayhtymä. Se lakkautettiin vuoden 2006 lopussa ja seuraavan vuoden alusta seurakunnat liitettiin Sääksmäen seurakunnaksi, jonka alueena on koko Valkeakosken kaupunki.
Sääksmäen seurakunnassa yhdistyvät vanhan kulttuuripitäjän historia ja perinteet ja vesistön halkoma maaseutu sekä pienen mutta vireän teollisuuspaikkakunnan monipuolinen koulutus- ja palvelutarjonta.
Sääksmäen seurakunnassa on noin 17 181 jäsentä ja kuutisenkymmentä vakinaista työntekijää.
Näillä sivuilla kerrotaan seurakunnan historiasta, päätöksenteosta, tiedotuksesta ja strategiasta.