Tekstin koko Suurempi Pienempi
EtusivuKaste-Häät-HautajaisetApua elämäänToimintaTapahtumatHallintoYhteystiedot

Tekemistä aamusta iltaan

Diakonia auttaa ihmistä yllättävien vaikeuksien edessä, mutta osallistuu arkeen ja vapaa-aikaan monin eri toimintamuodoin. 

Diakonia järjestää erilaisia leirejä, retkiä, päiväpiirejä ja virkistyspäiviä. Kaiken toimminnan tarkoituksena on antaa mukavia kokemuksia, iloa arkeen ja puhtia elämään. Eri teemoille ja kohderyhmille järjestettävistä tapahtumista tiedotetaan aina erikseen mm. Valkeakosken Sanomien kirkollisissa ilmoituksissa ja internetissä. Erityisiä kohderyhmiä ovat esimerkiksi perheet, yksinhuoltajat, vanhukset, työttömät ja erilaiset vammaisryhmät.

 

TEKEVIÄ KÄSIÄ TARVITAAN!

Toimintaan osallistumisen lisäksi moni kokee haluavansa auttaa. Diakoniatyön toiminnassa on runsaasti tilaa tekeville käsille ja kuunteleville korville. Ota rohkeasti yhteyttä diakoniatyöntekijöihin niin kuulet lisää!