Ave Maria- konsertti, Kalevi Kiviniemi urut ja Heikki Rainio, tenori

su 15.4. klo 18.00

Sääksmäen kirkko

Konsertti "Ave Maria" Pyhää musiikkia kansainvälisellä tasolla "Ave Maria" -konsertissa! Liput 15€ alkaen klo 17 ovelta, osa lipputuotosta yhteisvastuulle. Levymyynti ennen ja jälkeen konsertin Kaikki maksut käteisellä. Lipaskeräys Yhteisvastuulle.

Sääksmäen kirkossa ( Huom! Paikka vaihtunut!)kuullaan Ave Maria -konsertti, jossa esiintyävt tenori Heikki Rainio ja urkutaiteilija Kalevi Kiviniemii - duo, joka on konsertoinut yhdessä mm. USA:ssa, Rooman Pietarinkirkossa sekä Pariisin Notre Damessa.

 

Heikki Rainio ja Kalevi Kiviniemen yhteistyö on jatkunut jo pitkään. Kotimaan lisäksi he ovat yhdessä konsertoineet mm. Japanin Osakassa, Tokion katedraalissa sekä Yokohaman Minato Mirai -konserttisalissa. Rainion johtaman Turun tuomiokirkon poikakuoron CCI:n kiertueilla taiteilijakaksikko on esiintynyt duona myös Roomassa, New Yorkissa, Washingtonissa, Pariisin Notre Damessa ja St. Clotildessa sekä viime kesänä Palman katedraalissa Espanjassa.

 

Kotimaassa Rainio tunnetaan myös hengellisen musiikin ja liedin tulkkina. Vuonna 2016 hän valmistui teologian maisteriksi. Heikki Rainiolle on myönnetty Director Cantus -arvonimi.

 

Kansainvälisten arvioiden mukaan urkutaiteilija Kalevi Kiviniemi kuuluu aikamme merkittävimpiin muusikoihin. Hän on konsertoinut Euroopan lisäksi mm.  USA:ssa, Kanadassa, Japanissa, Australiassa ja Venäjällä ja julkaissut yli 160 levyä, 

 

Kiviniemi on tehnyt yhteistyötä mm. Barbara Hendricksin, Liana Isakadzen, Moskovan sinfoniaorkesterin ja Moskovan kamariorkesterin kanssa. Viime vuonna Kiviniemellä oli varsinainen ulkomaisten konserttikutsujen vyöry, mm. useaan kansainvälisesti merkittävään konserttisaliin, kuten Leipzigin Gewandhausiin, Moskovan Tsaikovski-saliin, Korean  Soulin Sejong Art Centeriin. Uusintakutsu myös urkureiden "Metropolitaniin," Pariisin Notre Dameen tuli myös tälle vuodelle. 

 

Kiviniemi valittiin ensimmäisenä suomalaisena Kuukauden taiteilijaksi Japanissa vuonna 1998 Musashino Cultural Foundationin toimesta.  Vuonna 2009 hän vastaanotti maamme merkittävimmän musiikkipalkinnon, Säveltaiteen valtionpalkinnon ja vuonna 2012 hänet lyötiin ritariksi Chevalier OCM -arvonimellä. Pro Cultura Tavastica et Fennica -mitalin hän vastaanotti vuonna 2014.

Konsertissa kuullaan mm. tunnetut Bach-Gounod'n, Schubertin ja Caccinin  Ave Mariat sekä tuntemattomampia Ave Marioita ja Siionin virsiä. Myös Kalevi Kiviniemen urkusooloja on luvassa konsertin ohjelmassa.

Konsertin yhteydessä myytävänä taiteilijoiden levyjä. Maksut käteisellä..

  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Ota yhteyttä

Kanttori
Hakalantie 1
37600 Valkeakoski

Kirkkomuusikko, Musiikkipedagogi YAMK Konserttiasioista vastaava kanttori, yhteistyökuorojen- ja muiden musiikkitahojen yhteyshenkilö. Tavoitettavissa parhaiten ke, to tai pe.

Olen toiminut Sääksmäen seurakunnan kanttorina vuodesta 2013. Työhöni kuuluu jumalanpalveluksia, häitä, hautajaisia, musiikkitilaisuuksia, kuoro- ja konserttitoimintaa, hartauksia esim. laitoksissa, rippikoulua, yhteislaulutilaisuuksia jne. Myös kokoukset, yhteydenpito eri tahoihin, suunnittelu ja harjoittelu ovat osa työtäni.

Musisointi ja erilaisten ja eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen ovat jatkuvia iloni aiheita. Kaikessa on läsnä rakastava ja armollinen Isä, jonka kanssa ja varassa saan kulkea.