Uutislistaukseen

Ekaluokkalaiset aloittavat koulun Suuremman suojassa

KOULULAISET kirkon kuvapankki aarne ormio_XL.jpg

Tiedote. Julkaistu: 03.08.2016 klo 13:34 Kirkon tiedotuskeskus

Kampanja alkaa ekaluokkalaisten kouluun siunaamisilla. Sosiaalisessa mediassa jaettavia Suuremman suojassa -meemejä löytyy juuri avatuilta verkkosivulta www.suuremmansuojassa.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Verkkosivuilla on myös Helsingin piispa Irja Askolan videosiunaus kaikille koulutiensä aloittaville. Videolla piispa Askola kertoo omista koulumuistoistaan ja kannustaakin pieniä koululaisia ja heidän läheisiään olemaan luottavaisin mielin uuden edessä.

Kymmenet seurakunnat siunaavat ekaluokkalaiset matkaan

Seurakunnat ympäri Suomen järjestävät ekaluokkalaisten siunaushetkiä elokuussa juuri koulun alkua edeltävällä viikolla sunnuntain messussa tai koulupäivää edeltävänä iltana.

Kouluvuoden aloitusaika vaihtelee paikkakunnittain. Listaus seurakuntien koululaisten siunaustilaisuuksista ja niiden ajankohdista on kampanjan verkkosivuilla. Osa seurakunnista on siunannut kouluun lähteviä jo keväällä eskarivuoden päätteeksi.

Torstain 11.8. Yle Radio 1:n aamuhartaudessa klo 6.15 ja uusintana klo 7.50 koulujen aloituksesta puhuu pastori Mari Leppänen.

Suuremman suojassa -kampanja jatkuu jo lokakuussa, jolloin vietetään Enkelten sunnuntaita eli mikkelinpäivää.

Lisätietoja:
Kampanjapäällikkö Hanna Piira, p. 050 351 8381, hanna.piira@evl.fi
www.suuremmansuojassa.fi
#suuremmansuojassa
Irja Askolan videosiunausLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kouluun ja esikouluun lähtevien siunaaminen tapahtuu Sääksmäen seurakunnassa seuraavasti: tiistaina 9.8. klo 18 Kappelikirkossa ja keskiviikkona 10.8. klo 18 Sääksmäen kirkossa.

Kuva: Kirkon kuvapankki, Aarne Ormio 2016

2016-08-03 13:56:01.0