Piispa Häkkinen: Nälkä on ongelma, joka voidaan ratkaista

4.2.2018 10.55

PETRA PIKKANEN_tilataideteos_NÄLKÄ 2018_S.jpg

Jumalanpalveluksessa saarnaa Mikkelin piispa Seppo Häkkinen. Hän on myös Yhteisvastuukeräyksen tämän vuoden esimies. Keräyksellä torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa sekä maailman katastrofialueilla.

”Nykyisin suuri osa suomalaisista elää yltäkylläisyydessä. Ruokahävikki maassamme on 25 kg henkeä kohden vuodessa. Mutta keskellämme on myös niitä, joille jokapäiväinen leipä ei ole itsestäänselvyys”, piispa Häkkinen muistuttaa.

”Maailman katastrofialueilla nälänhätä on erityinen haaste. Monilla alueilla ilmasto-olosuhteet ovat tehneet ravinnon tuottamisen mahdottomaksi. Kuivuus, luonnononnettomuudet ja konfliktit tuovat mukanaan myös ruoan puutetta. Ilmaston lämpenemisen seurauksista kärsivät eniten maailman köyhimmät alueet.”

”Nälkä ei ole väistämättömyys, joka kohtalon tavoin lankeaa joidenkin ihmisten osaksi. Kysymys on ongelmasta, joka voidaan ratkaista”, piispa Häkkinen sanoo.

”Erityisesti tänään, vuotuisen Yhteisvastuukeräyksen alkaessa on syytä muistuttaa lähimmäisenrakkaudesta ja palvelijan asenteesta. Nälän poistamiseksi ja maailman ruokaturvan puolesta on toimittava nyt. Työtä on jatkettava sitkeästi, kunnes oikeus riittävään toimeentuloon ja ihmisarvoiseen elämään toteutuu kaikkien ihmisten kohdalla” piispa Seppo Häkkinen toteaa.

Kynttilänpäivän jumalanpalvelus televisioidaan Elimäen kirkosta ja lähetetään Yle TV1:ssä klo 10 alkaen.

Piispa Seppo Häkkisen saarna kokonaisuudessaan uutisen liitteenä.

Lisätietoja Yhteisvastuukeräyksestä

____________________________________

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

« Uutislistaukseen