Uutislistaukseen

Yhä useampi suomalainen tekee vapaaehtoistyötä

Vapaaehtoisuus on Suomessa yhä suositumpaa. Jopa 40 prosenttia väestöstä tekee vapaaehtoistyötä tällä hetkellä, kun vastaava luku kolme vuotta aiemmin oli 33 prosenttia. Tämä selviää Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen Taloustutkimuksella teetetystä kyselystä.

Erityisesti nuorten vapaaehtoisena toimiminen on kasvanut samalla, kun eläkeläisten ja miesten vapaaehtoistyö on vähentynyt viime vuosien aikana.

Vapaaehtoistyö on pitkäkestoista ja säännöllistä

Yleisesti ajatellaan, että verkossa, järjestöjen ulkopuolella ja lyhytaikaisesti tehdään yhä enemmän vapaaehtoistyötä. Tutkimuksen mukaan vapaaehtoistyötä tehdään kuitenkin pääosin pitkäkestoisesti sekä säännöllisesti ja kasvotusten järjestöjen tai yhteisöjen organisoimana.

Kyselyn mukaan nuoret tekevät entistä enemmän vapaaehtoistyötä. Opiskelijat ja koululaiset ovat innokkaimpia. Koulutusasteittain tarkasteltuna ammattikorkeakoululaiset tekevät eniten vapaaehtoistyötä ja tulotasoittain tarkasteltuna pienituloisimmat. Vapaaehtoistyötä tehdään eniten lasten ja nuorten parissa.

Suurimmat esteet vapaaehtoistyölle ovat ajan puute ja se, että kukaan ei pyydä mukaan. Reilut puolet vastanneista haluaisi osallistua vapaaehtoistoimintaan, jos pyydettäisiin. Vapaaehtoisena oltiin keskimäärin reilut 15 tuntia kyselyä edeltäneiden neljän viikon aikana. Vuonna 2015 vastaava luku oli hieman yli 18 tuntia. Kolme suosituinta vapaaehtoistyön tapaa olivat auttaminen, talkootyö ja neuvontatehtävät.

”Pojat tekevät vähemmän vapaaehtoistyötä kuin tytöt. Vapaaehtoisuus olisi hyvä tapa ehkäistä poikien syrjäytymistä. Pojille pitäisi tarjoa entistä sopivampia ja kiinnostavampia vapaaehtoistehtäviä. Osallisuuden kokemus on tärkeää kaikille, varsinkin nuorille”, kommentoi Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius.

Kansalaisareenan, Kirkkohallituksen ja Opintokeskus Siviksen Taloustutkimuksella teetettyyn kyselyyn vastasi henkilökohtaisilla käyntihaastatteluilla 1000 henkilöä ympäri Suomea. Edellinen vastaava kysely teetettiin 2015.

Lisätietoja:
Kirkkohallituksen asiantuntija Irene Nummela, p. 050 584 6897
Kansalaisareenan toiminnanjohtaja Leo Stranius, p. 040 754 7371
Opintokeskus Siviksen asiantuntija Marion Fields, p. 040 350 4500
Taloustutkimuksella teetetyn selvityksen tuloksetLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

2018-05-02 08:49:00.0