Uutislistaukseen

Seurakuntien rippikoulukesä käynnistyy kesäkuun ensimmäisellä viikolla

Pikarin_ojennus_02_MO_THUMB.jpg

Tiedote. Julkaistu: 01.06.2018, 08:55
Kirkon viestintä

Seurakuntien leirikeskukset täyttyvät tuhansista rippikoululaisista ensi viikolla koulujen loputtua. Kesä on rippikoulujen leirijaksojen vilkkainta aikaa.

”Rippikouluihin sisältyvät leirit ovat vuosikymmenestä toiseen säilyttäneet suosionsa. Rippikoulu kestää kokonaisuudessaan puoli vuotta ja yli 90 prosenttiin sisältyy noin viikon mittainen leirijakso. Leirijakson sisältävien rippikoulujen ohella päivärippikoulujen suosio on ollut viime vuosina hienoisessa kasvussa”, kirkkohallituksen rippikoulutyön asiantuntija Jari Pulkkinen toteaa.

Suomessa rippikouluun osallistuu vuosittain yli 45 000 rippikoululaista ja noin 20 000 isosta. Rippikouluryhmiä on vuosittain reilusti yli 2000.

Rippikoulut ovat osa nuorisokulttuuria

Rippikoulujen asema osana suomalaista nuorisokulttuuria on vuodesta toiseen säilynyt vahvana.

”Nuorilähtöisyys, yhteisöllisyys, turvallisuus, isostoiminta ja jatkuva kehittäminen. Ne ovat avaintekijöitä rippikoulun menestykseen. Rippikouluilla on hyvä maine nuorten keskuudessa. Puhe rippikouluista on positiivista, ja parasta markkinointia onkin nuorilta nuorille menevä viesti”, Pulkkinen listaa syitä rippikoulun menestykseen.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon uusi valtakunnallinen rippikoulusuunnitelma, Suuri Ihme – Rippikoulusuunnitelma 2017, hyväksyttiin viime vuonna. Uudessa rippikoulusuunnitelmassa painottuvat nuorten osallisuus, kuulluksi tuleminen ja mahdollisuus vaikuttaa.

Katso suosikkitubettaja Joona Hellmanin mietteet ja muistot omasta rippikoulustaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja:
Jari Pulkkinen, vs. asiantuntija, rippikoulutyö, p. 040 688 1467, jari.a.pulkkinen@evl.fi 

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

2018-06-04 15:40:00.0