Uurnanlaskun ajankohdan sopiminen

Uurnanlaskun ajankohdasta sovitaan hautausasioiden toimistossa. Uurna voidaan haudata myös seurakunnan puolesta ilman omaisten läsnäoloa.

Uurnanlaskuaikoja voi varata yleensä perjantai-iltapäivälle klo 15-17 väliselle ajalle. Uurnia voidaan haudata vuodenajasta riippumatta. Ajankohdasta on hyvä sopia n. 5 työpäivää ennen hautaamista, jotta hauta ehditään avata. Sulan maan aikana riittää usein, että ajankohta sovitaan 1-2 työpäivää ennen hautaamista.

Jos uurna on toimitettu seurakunnan säilytystiloihin, niin suntio odottaa omaisia siellä. Jos omaiset tuovat uurnan mukanaan, niin suntio odottaa omaisia yleensä haudalla.

Uurnanlaskussa on aina mukana seurakunnan työntekijä. Uurnahauta on valmiiksi avattu. Omaiset saavat peittää haudan ja haudalla on valmiina lapio.

 

Uudella uurnahautapaikalla on väliaikaisena muistomerkkinä valkoinen puuristi, joka poistetaan, kun haudalle pystytetään muistomerkki. Väliaikainen muistomerkki poistetaan vuoden kuluttua hautaamisesta, vaikka muistomerkkiä ei olisi pystytetty.

 

Hautarivi Sääksmäeltä hautausmaalla
Hautarivi Sääksmäen hautausmaalla