Nosta pääsi- konsertti Jaana Pöllänen, laulu, Ville Uusitalo, säestys

su 8.9. klo 15.00

Kappelikirkko

Valoksi elämäsi polulle -kokemuksia, tarinoita ja rohkaisevia välähdyksiä ihmisen elämän matkalta. Taivaan Isän kämmenellä. Tavallisesti taivaallisista asioista. Laulelmallinen hengellisten laulujen iltapäivä.

LAULAJA-EVANKELISTA JAANA PÖLLÄNEN VIERAILEE VALKEAKOSKELLA!

Nosta pääsi –konsertti sunnuntaina 8. syyskuuta klo 15.00 Kappelikirkossa

Laulelmallisessa konsertissa Jaana Pöllänen tulkitsee yhdessä miehensä Ville Uusitalon kanssa lauluja, jotka ovat koskettaneet heitä itseään. Niissä Jumalan armo ja rakkaus ovat vahvasti läsnä. Konsertissa kuullaan lauluja myös muusikkopariskunnan uusimmalta levyltä, joka julkaistiin kesäkuussa 2019.

 

Laajalti kautta Suomen – aina Inarista Helsinkiin – esiintyvät Jaana Pöllänen ja Ville Uusitalo haluavat musiikkinsa kautta puhutella kuulijaa keskellä kaiken elämän menon, aikataulutuksen ja suorittamisen. Kuulijansa sisintä kauniisti koskettelevat laulut vievät yleisön matkalle, jossa on läsnä koko inhimillinen tunneskaala aina surusta helmeilevään iloon sekä ahdistuksesta huojennukseen ja valoisaan toivoon.

Kristitystä kodista elämän eväänsä saanut Pöllänen kertoo hengellisen musiikin kulkeneen mukana koko elämän ajan. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 25 vuotta päätoimisena laulajana. Matkan varrelle on mahtunut muun muassa tangoprinsessan titteli vuodelta 2000 sekä viihdemuusikkoura ja monia estradiviihteen projekteja. Viime vuosina tämä musiikin eri tyylilajit hallitseva laulaja on omistautunut tulkitsemaan pelkästään hengellistä musiikkia ja esiintymään tilaisuuksissa yli seurakuntarajojen. Konsertin laulut saattelevat kuulijan hetkeksi Vapahtajan armolliseen läsnäoloon, johon jokainen on tervetullut sellaisenaan kuin on.

– Kun Jaana laulaa, niin jokainen laulu on kuin pieni musikaali, luonnehtii gospelmuusikko-lauluntekijä Pekka Simojoki Pölläsen ainutlaatuista tapaa olla yleisölle nöyrästi ja samanaikaisesti kuitenkin vahvasti läsnä.

Muusikkopariskunta Pöllänen–Uusitalo julkaisivat viidennen levynsä kesäkuussa. Uusi äänite jatkaa heille tunnusomaista tulkintaa piano-laulu-pohjalta, johon juuri tällä levyllä kitara tuo herkän ja voimallisen uuden ulottuvuuden.

Kappelikirkkoon on tietenkin vapaa pääsy. Käsiohjelma maksaa kymmen euroa. Tilaisuuden järjestää Sääksmäen seurakunta. Sydämellisesti tervetuloa!

 

 

  • Aikuisille Aikuisille
  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
  • Musiikki Musiikki

https://www.facebook.com/events/409861036299006/ Linkki avautuu uudessa välilehdessä