Uutislistaukseen

Tuomiosunnuntai on Kristuksen kuninkuuden sunnuntai

Tiedote. Julkaistu: 07.11.2017, 12:05 Kirkon viestintä

Kirkkovuosi päättyy tuomiosunnuntaihin. Nimi viittaa Kristuksen toiseen tulemiseen maan päälle, jolloin hän saapuu kuninkaana ja vanhurskaana tuomarina tuomitsemaan eläviä ja kuolleita.

Tuomiosunnuntai muistuttaa, että olemme vastuussa elämästämme ja teoistamme. Se kutsuu meitä tarkastelemaan suhtautumistamme toisiin ihmisiin. Tuomiosunnuntai kehottaa meitä tarkistamaan suuntaa ja tekemään parannusta omista synneistämme ja laiminlyönneistämme. Tuomiosunnuntai kutsuu meitä lähemmäksi Jeesusta, joka on täynnä anteeksiantoa ja rakkautta.

Tuomiosunnuntai on tänä vuonna 26.11. Päivän liturginen väri on vihreä.

********************************

Lutherin kynästä:

Luther kirjoittaa tuomiopäivästä saarnassaan, jossa hän viittaa Matteuksen evankeliumiin.

Silloin kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: ”Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa.” (Matt. 25:34-35)

"Pidä nyt huolta siitä, että olet niiden joukossa, jotka Kristuksen tähden ovat lempeitä ja laupiaita tai kärsivät hänen tähtensä. Silloin voit iloiten odottaa viimeistä tuomiota eikä sinun tarvitse pelätä sitä. Hän on jo valinnut sinut niiden joukkoon, jotka seisovat hänen oikealla puolellaan. Meidän kristittyjen tulee odottaa ja sydämestämme toivoa viimeisen tuomion koittavan, niinhän me Isä meidän -rukouksessa rukoilemme: ”Tulkoon sinun valtakuntasi, tapahtukoon sinun tahtosi ja päästä meidät pahasta.” Silloin saamme kuulla riemulliset sanat: ”Tulkaa tänne, te siunatut, Isäni valtakuntaan!” (Lainaus teoksesta ”Yksin armosta. 365 päivää Martti Lutherin seurassa.” Käännös Anja Ghiselli. Kirjapaja 2010, s. 301-302. Sitaatti on Caspar Crucigerin kokoamasta Lutherin Huonepostillasta vuodelta 1544.)

 

 

 

 

 

Reformaation merkkivuosi näkyy vuoden 2017 kirkkovuositiedotteissa, joissa julkaistaan Martti Lutherin kirjoituksia. 31.10.2017 tuli kuluneeksi 500 vuotta siitä, kun Martti Luther julkaisi 95 teesiään.

”Luther kirjoitti aikanaan useita niin sanottuja postilloja, eli kirkkovuoden teksteihin liittyviä kirjallisia saarnoja. Hyvin usein postillojen tekstit vastaavat meidän nykyisen kirkkovuotemme tekstejä. Lutherin postilloja on käännetty myös suomeksi ja niitä ovat aktiivisesti lukeneet sekä papit valmistaessaan tulevan pyhän saarnaa että tavalliset seurakuntalaiset hartaudekseen”, kertoo Kirkon koulutuskeskuksen johtaja Kari Kopperi.

Vuoden 2017 aikana julkaistavat Lutherin kirkkovuotta käsittelevät lainaukset valitsee Kari Kopperi.

2017-11-07 12:14:06.0