Uutislistaukseen

Neulukkakävelyä, tavuseikkailua ja metsärentoutumista – Naisten Pankin vapaaehtoiset ideoivat uusia tapoja tempaista maailman naisten hyväksi

Poikkeuksellinen vuosi näkyy myös Naisten Pankin valtakunnallisessa Kävele Naiselle Ammatti -tapahtumassa. Suurten yleisötapahtumien sijaan Naisten Pankin vapaaehtoiset ideoivat maailman naisten hyväksi tempauksia, joihin voi osallistua yksin tai pienellä porukalla turvavälit huomioiden.

Joensuussa kävelylle lähdetään neulomusten kanssa. Joensuun Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat valmistaneet käsitöiden ja puikkojen kantamiseen neulukkapussukoita alkuperäisen mallin mukaan.

– Ennen vanhaan naiset ovat liikkuneet jalkaisin pitkiä matkoja, ja heillä on aina ollut neulomus mukana. Tytöt ovat saaneet pussukan rippikoulun jälkeen aikuistumisen merkkinä.  Neulukkapussukassa pieni käsityö kulkee helposti mukana eivätkä puikot tipu lattialle tai langat mene solmuun, kertoo vapaaehtoinen Arja Korpelainen.

Tempauksessa yhdistyvät käsityöharrastus, hyvän tekeminen, esiäitien perinteiden kunnioittaminen ja luontoretkeily. Neulukkakävelyllä suunnataan Utran saarille.

– Kävellessä neulominen onnistuu kyllä, kun ottaa mukaan jo aloitetun helpon työn. Monimutkaista kirjoneuletta ei kannata kokeilla kävellessä! Onnistuuhan neulominen televisiota katsellessakin, Arja naurahtaa.

Valkeakoskella rentoudutaan metsässä

Valkeakoskella huomioidaan sekä sykkeen nostattaminen että riittävä rentoutus. Kesän mittaan järjestetään puistojumppahetkiä ja asahi-liikuntaa sekä metsärentoutumista eri puolilla kaupunkia.  

– Tänä vuonna liikumme naisille ammatteja monipuolisesti eri liikuntamuodoilla. Asahi-liikuntahetket ohjaa Kunnon kuntalaisena palkittu 87-vuotias Silja Hakala. Heinäkuun lopussa rentoudumme ja rauhoitumme Voipaalan kartanon puistossa, kertoo Naisten Pankin vapaaehtoinen Sinikka Lamminpää.

Tavu-arvoitus haastaa Lahdessa

Lahdessa kävelijät haastetaan ratkomaan arvoitusta. Syyskuisessa tempauksessa paikallisten yritysten näyteikkunoihin kiinnitetään tavuja, jotka keräämällä voi muodostaa Naisten Pankkiin liittyvän lauseen.

– Leikkimielisen suunnistuksemme voi kiertää haluamassaan järjestyksessä. Päätepisteessä ojennetaan ruusu heille, jotka ovat saaneet lauseen oikein, kertoo Naisten Pankin vapaaehtoinen Airi Nieminen.  

Luonto ja kulttuuri tutuiksi Oulussa

Oulussa Naisten Pankin vapaaehtoiset ovat suunnitelleet koko loppuvuodeksi erilaisia reittejä, joilla tutustutaan paikallisiin luonto- ja kulttuurikohteisiin.

– Oulusta ja lähiseuduilta löytyy paljon nähtävää. Kävelyn lisäksi tempaukseen voi osallistua juosten, pyöräillen, uiden tai vaikka soutaen, kertoo Miia Narkaus.

Naisten Pankin Kävele Naiselle Ammatti -tapahtuma kerää varoja naisten toimeentulon ja yrittäjyyden tukemiseen Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Naisten tukeminen on nyt erityisen tärkeää, sillä koronapandemia heikentää naisten asemaa hauraissa maissa. Naisten Pankin hankkeissa mukana olleilla naisilla on hyvät valmiudet nousta jaloilleen ja aloittaa oma liiketoiminta kriisin jälkeen.

Poimintoja Kävele Naiselle Ammatti 2020 -tempauksista

1.7., 8.7. ja 15.7. klo 17-18, Valkeakoski: Puistojumppa Antinniemen pallokentällä

https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/puistojumppaa/

5.7. klo 10-14, Puumala, Puumalan kirkko ja Särkiranta: Messu, piispa Irja Askola ja rovasti Helena Castren ja eväskävely Särkirantaan

https://www.naistenpankki.fi/yleinen/puumala-saimaan-kaunein-osallistuu-knan-ensi-kertaa-5-7-2020/

9.7., 23.7. ja 6.8. klo 10-10.45, Valkeakoski: Asahi-liikuntaa Roukon kentällä

https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/rentouttavat-asahi-jumpat/

22.7. ja 29.7. klo 18-19, Valkeakoski: Metsärentoutuminen Voipaalan puistossa

https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/metsarentoutumista/

31.8.-6.9., Kotka, Kävele Naiselle Ammatti -viikko

https://www.facebook.com/events/711317569683314/

6.9., Lahti, tavuseikkailu eri puolilla kaupunkia

6.9. klo 12-15, Joensuu, Neulukkakävely Utran saarille. Oma neulomus mukaan.
https://www.naistenpankki.fi/tapahtumat/kavele-naiselle-ammatti-6-9-2020-joensuussa/

Lisää tempauksia: www.naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammatti

Lisätiedot:

www.naistenpankki.fi/kavele-naiselle-ammatti

Riikka Hauhia, Naisten Pankin vapaaehtoinen: riikka.hauhia@gmail.com

2020-06-25 12:13:58.0