Kirkastussunnuntain saarna Sääksmäen kirkossa

Jumala, taivaallinen Isämme on salaisuus. Kristinusko on yritystä ymmärtää Jumalaa ja selittää selittämätöntä.  Kirkastussunnuntain tekstit tarjoavat kolme erilaista ikkunaa ymmärtää sitä, kuka Jumala on.

Ensimmäinen näistä ikkunoista aukeaa toisesta Mooseksen kirjasta. Siinä kerrotaan, kuinka Herra Jumala oli kuullut kansansa valituksen ja antanut Moosekselle tehtäväksi johtaa Egyptiläisten sortama valittu kansa luvattuun maahan. Mooses tiedusteli, keneltä hän kertoo tämän tehtävän saaneensa. Herra vastaa: minä olen se, joka minä olen. Ehje – Jahwe. Jumala sanoo siis nimekseen olla-verbin: ”Minä-olen, on lähettänyt minut teidän luoksenne.” Jumalan nimeäminen olemiseksi on juutalais-kristillisen elämänkatsomuksen perusta. Kaikki, mitä on, on olemassa, koska Jumala on. Ja mitään, mikä on, ei ole olemassa ilman Jumalaa. Ei siis edes itse kiusaajaa, Saatanaa ja perkelettä, joka Lutherin mukaan on Jumalan kahlekoira. Hänkin, langennut enkeli on osa luomakuntaa, Jumalan maailmaa.

Jumala on itse oleminen. Tällä asialla on vaikutusta myös kristilliseen ihmiskäsitykseen. Kun meidät on luotu Jumalan kuviksi, sinun ja minun ominaislaatumme on olla olemassa. Ei siis tehdä, saavuttaa tai näyttää joltain, vaan yksinkertaisesti: olla olemassa! Kristinusko nosti syntyessään ihmisen arvon uudelle tasolle. Jokaisella syntyneellä on itseisarvo täysin riippumatta hänen ominaisuuksistaan, elämänsä edellytyksistä tai saavutuksista. Muutettavat muuttaen, tehtävämme ihmisinä on olla olemassa ja huolehtia siitä, että muutkin saavat olla olemassa. Sekä ihmiset, eläimet, kasvit että koko luomakunta. Siksi luonnonmukaisen elämän tavan etsintä on ollut osa kristillistä kilvoitusta jo vuosisadat.  Luostareissa etsittiin yksinkertaista, Jumalan tahdon mukaista elämäntapaa. Ilmastonmuutos on osoittanut, kuinka huonosti ihmiskunta on ympäristöä kohdellut.

Esimerkki ihmisarvosta: Olen ollut lähetystyössä Taiwanissa. Kiinalaisen kultturin keskellä vammaisuutta hävetään ja piilotellaan. Niinpä kirkot ovat perustaneet hoitolaitoksia vammaisille. Olimme mukana perustamassa vammaisten nuorten piiriä eräässä Taipein seurakunnassa.  Muistiini on elävästi piirtynyt yhden osallistujan kasvot ja olemus. Perheen vanhemmat pitivät 11-vuotiasta poikaansa kotonaan eikä hän käynyt koulua. He eivät tienneet, että valtio maksaa avustusta vammaisten lasten perheille. Tuimme heitä näissä asioissa ja hän osallistui jokaviikkoiseen kerhoomme. Hänen tullessaan kerhoon kylvetimme ensi pojan.  Olisitte nähneet sen riemun, mikä hänen kasvoilleen levisi, kun hän pääsi kylpyammeeseen leikkimään!

Toinen ikkuna aukeaa Johanneksen Ilmestyskirjan näystä. Patmos –saarella Johannes näkee näyn, jossa hänen on kirjoitettava viestit seitsemälle seurakunnalle: (Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan). Hän kertoo, että Henki valtasi hänet ja hän näki näyn. Seitsemän kultajalkaisen lampun keskellä on ihmisen kaltainen hahmo. Hän on pukeutunut pitkään viittaan ja kultaiseen vyöhön. Hänen hiuksensa hohtavat valkoisina ja silmänsä ovat kuin tulenliekit. Hahmon kasvot loistavat kuin aurinko. Pelottava hahmo lausuu: ”Älä pelkää, minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Minä olin kuollut, mutta nyt minä minä elän aina ja ikuisesti. Minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.”

Johanneksen näkemä hahmo oli ilmiselvästi ylösnoussut Kristus. Tämä näky Johanneksen piti tallettaa ja lähettää alkukristillisille seurakunnille. Pyhä Henki on elämän ja olemassa-olon oma henki. Hänen tehtävänsä on kirkastaa Kristusta. Hän tekee sen salatulla tavalla saadakseen meidät vakuuttuneiksi Kristuksen jumaluudesta. Kristus lahjoittaa armon tullessaan. Myös tänään Pyhä Henki tekee työtään meissä. Hän lohkaisee Raamatun sanasta sen palasen, jonka me tarvitsemme, jaksaaksemme eteenpäin uskon tiellä. Kristus on avain Jumalan rakkauden, armon ja huolenpidon ymmärtämiseen. Ilman Kristusta ei ole kristinuskoakaan!

Kolmas ikkuna mysteeriin aukeaa Markuksen evankeliumin kuvauksessa, jossa Jeesus on vuorella Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen seurassa. Siellä Jeesuksen muoto muuttuu kirkkaan hohtavaksi ja valkeaksi, aivan kuin Johanneksen ilmestyskirjan kuvauksessa. Yhtäkkiä he eivät olekaan enää neljästään: Elia ja Mooses ilmestyvät puhumaan Jeesuksen kanssa.

Näky kuvaa jatkumoa Vanhan ja Uuden Testamentin välillä. Jeesus ei tupsahtanut maailmaan tyhjästä. Hän oli juutalainen mies, Israelin kansalle luvattu Messias, Jumalan kuninkaaksi voitelema Vapahtaja. Pietari puuttuu puheeseen ja ehdotti majan rakentamista. Heillä oli niin hyvä olla, että he halusivat ajan pysähtyvän. Se ei ollut mahdollista.

Kun on hyvä olla, toivoisi ajan pysähtyvän. Lapsuudessani olin paljon rukoilevaisseuroissa. Ne saattoivat kestää neljä, viisi tai kuusikin tuntia. Eurajoen Opistolle tullut uusi opettaja ihmetteli asiaa. Hän sanoi, miksi seurat niin kauan kestää. Eikö riitä, että muistutetaan Jumalan rakastavan jokaista, rukoillaan, veisataan ja seurat voi päättää saman tien. Tähän vastasi isäni, rukoilevaiskansanopiston johtaja näin: kuule, kun morsiamesi tulee viikonloppuna käymään, moikatkaa ja kertokaa, että rakastatte toisianne. Sitten hän voi lähteä kotiinsa. Mitäs sitä niin pitkään seuraa pitämään!

Kun on hyvä olla, siihen haluaa jäädä ja pysäyttää ajan. Näin käy jokaiselle joskus. Rakastetuksi tulemisen kokemuksesta ei halua luopua mistään hinnasta; siksi rakastavaiset ”styylaavat” yhdessä. Rippikoulunuori itkee leirin viimeisenä iltana, kun ihana yhdessäolo päättyy. Tämä hetkessä oleminen ja hyväksytyksi tulemisen oivaltaminen on käsittääkseni juuri sitä Jumalasta lähtevää ydinolemista. Ei tarvitse mitään muuta kuin olla. Vapahtajamme Kristus kirkastui vuorella ja opetuslapset tunsivat sen. He olisivat halunneet jäädä tähän kirkkauteen.

Kesäloma on monelle pysähtymisen aikaa. Vietetään aikaa sitten mökillä tai matkalla, kotona tai kylässä, ollaan vapaampia rakentamaan sellainen vuorokausirytmi, joka tuntuu hyvältä. Korona-aikana moni on löytänyt myös luonnossa samoilemisen uudelleen. Saamme olla kiitollisia siitä, että meitä ympäröi pääosin puhdas luonto. Ja saamme tehdä työtä sen säilymisen hyväksi.

Messu on Jumalan kansan juhla. Olemme kirkossa Jumalan hyväksynnän ja armon ilmapiirissä. Erityisesti ehtoollisella saamme nähdä ja kokea olevamme yhtä suurta perhettä, kaikki samalla viivalla, ja kaikki Jumalan armon ja rakkauden ympäröiminä. Kirkastussunnuntai muistuttaa siitä, että saamme toistuvasti etsiä elämäämme Kristuksen kirkkautta.

Kaikista kolmesta kurkistamastamme ikkunasta näkyy Jumalan rakkaus ja huolenpito, samoin Kristuksen hymyilevät ja rakkauden kyllästämät kasvot. ”Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Markku Antola,

kirkkoherra,

Sääksmäen seurakunta