Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Seurakuntatalo, Kappelikirkko
Keskiviikkoillan kävelevä kirkkohetki. Päätteeksi karu ehtoollinen Kappelikirkolla.
Lenkkikirkko kuljettaa mukaanlähtijäänsä kaupungin kaduilla, puistoissa ja poluilla noin tunnin ajan leppoisasti kävellen.
Rakennettu ja kaupunkiluonto, tutut ja uudelleen havahduttavat näkökulmat arjen elämänpiiristä sekä kuultu ja koettu Raamatun kertomus antavat toivoa ja voimaa elämän arkeen.
Lenkkikirkko lähtee Vanhan kirkon kivijalalta Valkeakoskenkatu 27 ja päätyy Kappelikirkolle Kangaskatu 4.
Sään mukainen varustus.
Linkki avautuu uudessa välilehdessä
Kehittäminen innostaa ja siksi olen monessa mukana. Perustehtävä on olla diakonian pappi. Hiljaisuus, henkisyys ja sisäinen kasvu ovat minulle tärkeitä. Olen hengellinen ohjaaja, ignatiaaninen retriittiohjaaja ja valmentaja. Ratkaisukeskeinen lyhytterapiavalmentautuminen näkyy myös tavassani toimia sielunhoitajana. Erätauko -dialogien ohjaaja ja kouluttaja sekä restoratiivinen sovittelija - sitäkin olen. Yhdenvertaisuus on tärkeää ja siksi olen sateenkaariyhteyshenkilö. OMA TILA -toiminta sekä Virtaa arkeen -illat innostavat ja niitä on ilo kehittää yhdessä seurakuntalaisten kanssa. Parhaiten tavoitat laittamalla sähköpostia teemu.salminen @ evl.fi
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä