Uutislistaukseen

Kirkkoherra Markku Antolan saarna 25.9.2016 Sääksmäen kirkossa

Evankeliumi

Matt. 22: 34-40

Kun fariseukset kuulivat, että Jeesus oli tukkinut saddukeuksilta suun, he kokoontuivat neuvonpitoon. Sitten yksi heistä, joka oli lainopettaja, kysyi Jeesukselta pannakseen hänet koetukselle: ”Opettaja, mikä on lain suurin käsky?” Jeesus vastasi: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Näiden kahden käskyn varassa ovat laki ja profeetat.”

Rakkaat ystävät

Evankeliumi vie meidät Jeesuksen ja fariseusten ja saddukeusten väittelyyn. Aiheena on se, mikä on suurin käsky laissa. Jeesuksen tiivistämä Rakkauden kaksoiskäsky on oikeastaan rakkauden kolmoiskäsky. Paitsi että se velvoittaa rakastamaan Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä, se käskee rakastaa itseä saman verran kuin lähimmäistä. Haluaisin tänä iltana pysähtyä tähän itsensä rakastamiseen.

Jokainen meistä on Jumalan luoma ihme ja sellaisenaan arvokas. Terveen ihmisen perusasioihin kuuluu kyky hyväksyä itsensä ja kunnioittaa Jumalan kuvaa itsessään. Kuten psalmissa 139 sanotaan: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä! Tämän kohdan olen tänäänkin lukenut kasteen sakramentin yhteydessä. On siis oikein ja kohtuullista tavoitella elämässä hyvinvointia. Siihen kuuluu fyysinen, hengellinen ja henkinen hyvinvointi. Jumalan kuvana eläminen on seikkailua maailmassa, johon meidät on luotu elämään tämän näkyvän elämän ajaksi. Terve itsetunto rakentuu jo aivan pienenä: isän ja äidin sylissä lapsi saa kokea olevansa arvokas ja tärkeä. Usein ovat 9- ja 10 -vuotiaat poikani sylissäni aamupalan yhteydessä. Kun heiltä kysyy, miltä tuntuu, he aina vastaavat: hyvältä.

Palauta mieleesi omasta lapsuudestasi sellainen kokemus, jossa sait kokea varauksetonta hyväksyntää läheisesi, äitisi, isäsi sylissä tai sanallista kiitosta ja ihailua opettajasi tai jonkun aikuisen ihmisen toimesta? Pyydän sinua etsimään tällaista muistoa ja kuulostelemaan, miltä se tuntuu… Löytyikö? Eikö vain tunnukin hyvältä!

Lapsen terve itsetunto rakentuu sille hyväksynnälle, jota vanhempi hänelle osoittaa. Lapsen tekemisiä ja sanomisia kuunnellaan ja ne otetaan huomioon. Olemassaolon tunne tulee siitä, että minulla omana persoonanani on vaikutusta toisen elämään. Tätä itsetunnon rakentamista me kasvattajat saamme jatkaa kotona, kouluissa, harrastuksissa ja rippikoulussa.

Käsky rakastaa lähimmästä tarkoittaa varmasti sitä, että terve ihminen tahtoo antaa itsensä lähimmäisen käytettäväksi kuulemalla ja kuuntelemalla häntä. Hyväksyntä voi ilmetä monin tavoin, se ei välttämättä vaadi sylissä istumista. Lapsen perusihmissuhteissa se on kuitenkin välttämätöntä. Totta on sekin, että jotkut ihmiset halaavat paljon ja joillekin se taas on vaikeampaa, jopa kiusallista tai tungettelevaa. On tarpeen olla hienotunteinen siinä, miten lähelle toista asettuu. Rakastaminen ei ole hellyyteen pakottamista tai sen vaatimista. Se on läheisyyden tarjoamista.

Me ihmiset etsimme hyväksyntää ja rakkautta. Ellei sitä syystä tai toisesta ole saanut kotonaan kylliksi, moni hakee hyväksyntää omalla toiminnallaan. Tekemisen kautta saatu hyväksyntä on ehkä yleisin tapa paikata puutteellista itsetuntoa. Kun minut nyt vain huomattaisiin! Olen vähän ihmetellyt sitä, kuinka kova tunku näyttää olevan päästä julkkikseksi hinnalla millä hyvänsä. Laulaminen ja soittaminen voivat olla välineitä tulla kuuluisaksi ja huomatuksi, keskipisteeksi. Muusikoiden keskuudessa ei ole harvinaista, että toisen muusikkoutta hiukan arvostellaan siksi, että oma kyky tulisi paremmin esiin. On selvää, että Metropolitanin oopperalavalle esiintymään päässyt voi ajatella kyvyistään enemmän kuin keskiverto muusikko. Jokainen hoitaa sitä leiviskää, minkä soittajana tai laulajana on saanut. Kaikilla musiikintekijöillä on oma arvonsa riippumatta siitä, kuinka pitkälle on taiteellisella tasolla päästy. Te kanttorit olette arkityöksenne antaneet itsenne seurakuntalaisten käytettäväksi järjestämään ja esittämään musiikkia kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Ahkeralla harjoittelulla päästään aina parempiin tuloksiin kuin vähäisellä, senhän ymmärtää jokainen. Mutta olennaista on se, että antaa itsensä työlle, jolla on ihmisille merkitystä. Olen iloinen, että tänään saamme kuulla niin monen kanttorikollegan yhteistä musisointia.

Haluaisin tänään haastaa miettimään sitä, millaisille asioille itsetuntomme rakentuu. Olisiko mahdollista - sen sijasta, että haemme hyväksyntää tekemisellä – hakea sitä olemisesta? Minut on luotu. Minä olen tämän näköinen ja kokoinen. Minulla on tiettyjä ominaisuuksia ja puutteita. Kaikkineni olen Jumalan kuva, vaikka en panisi tikkua ristiin.

Elämän tarkoitus täyttyy olemalla se kuva, joksi minut on luotu. Tällä en tarkoita nyt sitä, ettei ihmisen mitään tarvitsisi tehdä. Täytyypä hyvinkin. Mutta elämän perustavan rakkauden näkökulmasta on yhdentekevää esimerkiksi se, kuinka kuuluisa minusta tulee. Jumala loi meidät elämään ja olemaan. Toivon, että osaisimme enemmän harjoitella tätä olemista kuin tekemistä ja puuhailua. Jumalan nimi on minä olen. Ehje, jahwe.

Jokainen meistä, Jumalan kuvaksi luoduista, saa rakastaa myös itseään. Ja lisäisin vielä: jokaisen tehtävä on rakastaa ja hyväksyä myös itsensä. Tietysti saamme ottaa huomioon lähimmäisen ja ajatella ja toimia hänen parhaaksensa. Tänään ehtoollispöydässä voisimme ajatella tätä olemista. Siinä ei tarvitse muuta kuin olla. Olla Jeesuksen ja Luojamme sylissä ja kuunnella Pyhän Hengen hyväksyvää huokailua psalminlaujalan sanoin: Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä!

Jeesus sanoo: ”Rakasta lähimmäistä niin kuin itseäsi. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Niin rakkaus toteuttaa koko lain.”

Mon Oct 03 11:47:46 EEST 2016