Reformaatiojuhla ja työntekijöiden tehtävään siunaaminen Valkeakosken kirkossa

Evankeliumi Luuk. 10: 1-12

Herra valitsi vielä seitsemänkymmentäkaksi opetuslasta ja lähetti heidät kaksittain edellään jokaiseen kaupunkiin ja kylään, johon hän aikoi itse mennä.
    Hän sanoi heille: ”Satoa on paljon, mutta sadonkorjaajia vähän. Pyytäkää siis herraa, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.
    Menkää, minä lähetän teidät kuin lampaat susien keskelle. Älkää ottako mukaanne rahakukkaroa, älkää laukkua älkääkä jalkineita. Älkää matkan varrella pysähtykö tervehtimään ketään. Ja kun tulette johonkin taloon, sanokaa ensiksi: ’Rauha tälle kodille.’ Jos siellä on joku, joka on rauhan arvoinen, hän saa teidän toivottamanne rauhan. Ellei ole, toivotuksenne palaa teille. Jääkää siihen taloon ja syökää ja juokaa mitä teille tarjotaan, sillä työmies on palkkansa ansainnut. Älkää siirtykö talosta toiseen.
    Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ’Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle.’ Mutta jos teitä johonkin kaupunkiin tultuanne ei oteta vastaan, menkää sen kaduille ja julistakaa: ’Me pyyhimme pois pölynkin, joka teidän kaupungistanne on jalkoihimme tarttunut - pitäkää hyvänänne! Mutta tietäkää, että Jumalan valtakunta on tullut lähelle!’ Minä sanon teille: Sodomakin pääsee tuomiopäivänä vähemmällä kuin sellainen kaupunki.”

Olemme eläneet sadonkorjuun aikaa. Oikukkaasta kesästä ja syksystä huolimatta valtaosa sadosta on saatu korjatuksi talteen, vaikkakin osin heikkolaatuisena. Maanviljelyksen menetelmät vaativat nykyisin isoja puimureita puimaan viljapeltoa. Jos pelto ei ole kyllin kuiva, sinne ei ole koneella asiaa.

Toisin olivat asiat ennen vanhaan. Anja lainasi minulle sirpin, joka on siltä ajalta, kun pellolla kuljettiin ihmisvoimin ja vilja korjattiin käsin talteen. Hankalaa, hidasta ja tehotonta se tietysti oli, mutta muutakaan keinoa ei ollut.

Jeesus sanoi, että ”satoa on paljon, mutta sadon korjaajia vähän. Pyytäkää siis Herra, jolle sato kuuluu, lähettämään väkeä elonkorjuuseen.” Tässä hän puhui tietysti Jumalan valtakunnan kylvöstä ja sadonkorjuusta.

Jeesus lähetti 72 oppilastaan läheisiin kyliin valmistamaan hänen tuloaan ja toivottamaan rauhaa. Ohjeeksi he saivat sen, että ellei toivotus palaa takaisin, on mentävä eteenpäin eikä pidä jäädä paikoilleen. Piti syödä ja juoda, mitä tarjottiin eikä saanut siirtyä talosta taloon.

Tätä messua valmistellessamme mietimme sitä, että saadaanko sato korjatuksi? Onko ihmisillä halua oppia tuntemaan Jumalaa? Kuvittelemmeko kenties rälläävämme puimureilla suuren sadon toivossa, kun pitäisi tyytyä sirpin käytön tapaiseen täsmätyöhön Jumalan valtakunnan asiaa edistämään.

Vietämme Reformaation 500 -vuotisjuhlaa. Olemme varanneet teille jokaiselle lahjan: jaamme kirkossa olijalle messun päätteeksi tänä vuonna ilmestyneen piispa Jari Jolkkosen kirjan Reformaation tarina. Kirjan kannessa lukee Armo. Kirja on ytimekäs ja helppolukuinen kertomus Reformaation keskeisistä asioista. Lutherin löytö armollisesta Jumalasta muutti silloista maailmaa. Hän vaati kansankielen käyttöä, yhteistä virsilaulua ja kaikille oikeutta nauttia ehtoollinen sekä leivän että viinin muodossa. Tunnettu tosiasia on, että Mikael Agricola omaksui näitä ajatuksia Saksassa ollessaan Lutherin opissa ja toi ne varsin pian Suomeen. Luther saksansi Uuden Testamentin, Agricola suomensi sen. Saamme kiittää reformaatiota lukutaidon yleistymisestä jo varhain.

Jolkkosen kirja painottaa sitä, ettei Lutherin tarkoitus ollut perustaa uutta kirkkoa. Hän halusi, että Apostoli Paavalin armo-oppi ja Raamatun keskeinen sanoma tulisi kirkkaammin ja kansankielisenä useammille ymmärrettäväksi. Hän halusi jatkaa sen apostolisen ja katolisen kirkon perinnettä, johon oli kasvatettu ja kuului. Luterilaisuus syntyi Paavin julistaman kirkonkirouksen jälkeen. Välirikon jälkeen Roomalaiskatolinen ja luterilaiset kirkot ovat ekumeenisessa työskentelyssään päässeet niin pitkälle, että on voitu allekirjoittaa yhteinen julistus vanhurskauttamisesta. On voitu todeta, että aikanaan julistetut kirkonkiroukset eivät enää osu kohteisiinsa. Ehtoollisyhteyden puuttumisesta huolimatta kirkot ovat sovinnon ja yhteisymmärryksen tiellä.

Sääksmäen seurakunnassa eletään ekumeenisessa hengessä. Pidämme yhteyttä paikkakunnan muiden kristillisten kirkkojen kanssa. Teidät, tänään virkaan ja työhönne siunattavat on kutsuttu Kristuksen kirkon palvelijoiksi. Me emme ensi sijassa ole luterilaista, vaan kristittyjä. Meidät on kutsuttu toivottamaan Kristuksen rauhaa siellä, minne meidät lähetetään.

Te tänään työhön siunattavat kuulutte erilaisiin kirkollisiin ammattikuntiin: diakoniaan, lapsi- ja nuorisotyöhön sekä kirkonpalvelijoihin. Tehtävänne erilaisuudesta huolimatta teitä velvoittaa tänään kuulemamme Jeesuksen käsky:

”Kun tulette kaupunkiin ja teidät otetaan siellä vastaan, syökää mitä teille tarjotaan, parantakaa kaupungin sairaat ja kertokaa kaikille: ´Jumalan valtakunta on tullut teitä lähelle´”.

On tärkeätä ymmärtää oma työ osana tätä Jumalan valtakunnan kokonaisuutta. Työtä ei voi ajatella vain yksittäisinä tehtävinä: sytyttää kynttilä, lakaista lattia, laulaa lasten kanssa, pitää rippikoulutuntia, järjestää avustus syrjäytyneelle tai rukoilla hädässä olevan kanssa. Näitähän te teette joka päivä. Seurakunnan tehtävä on toisen rinnalle asettumista, hyvän tekemistä ja sen viestimistä, että Jumala rakastaa, aivan jokaista. Armo kuuluu kaikille.

Tämä tehtävä on Vapahtajan antama. Hän antaa sen suorittamisen viisauden ja voiman. Me saamme tänään pyytää teille hänen siunaustaan saamiinne tehtäviin. Ja lähettää teidät matkaan jälleen. Pyydän siunattavia ja siunaajia siirtymään alttarin ääreen.

__________________

Messussa siunattiin tehtäviin Jouni Kivimaa, Mika Lehmus, Ilmari Veima, Hanna Jussila ja Leena Uurainen.