12. sunnuntai helluntaista, Itsensä tutkiminen

Evankeliumi

Matt. 23: 1-12

Jeesus puhui väkijoukolle ja opetuslapsilleen:
    ”Mooseksen istuin on nyt lainopettajien ja fariseusten hallussa. Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan. Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista. He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi, mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.
    Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

Tehtävämme on tänään tutkia itseämme. Ensimmäisen Johanneksen kirjeen mukaan se, joka kuvittelee olevansa synnitön, on erehtynyt. Onko niin, että helposti ajaudumme ajattelemaan itseämme parempana kuin olemmekaan? Moni ajattelee, että jos ei syyllisty mihinkään pahempaan näkyvään rikokseen, on onnistunut elämässään hyvin, eikä ole syntinen. Kiinan kielessä ei ole erikseen olemassa sanaa synti. Siksi synnistä puhuttaessa käytetään samaa sanaa, joka merkitsee rikosta: zwei.

  Niinpä monille kiinalaisille on vaikeata lukea ääneen synnintunnusta, jossa hän sanoo ääneen: Minä vaivainen rikollinen ihminen! No, jos ei ole rikoksesta tuomittu, ei oikeasti ole rikollinen. Mutta syntihän merkitsee vääryyttä Jumalan edessä ja jopa mieleen juolahtanut katala ajatuskin on synti! Sitä ei siis ihminen voi välttää. Pahan ajatuksen huonoin puolihan on se, että niitä hautoessa saattaa jokin paha sanakin kirvota huulilta ja lopulta johtaa valoa kestämättömään tekoon. Siksi siis voidaan pitää ajatusten puhtautta tavoiteltavana asiana. Vaalimalla rakastavia ajatuksia vaalimme myös hyvien tekojen mahdollisuutta. Sallimalla haljuja ajatuksia toisista saatamme helpommin syyllistyä loukkaukseen.

  Otetaan vaikka esimerkiksi rattiraivo. Olen tänä kesänä ajanut toistakymmentä tuhatta kilometriä, pääasiassa kotimaassa, mutta myös Saksaan asti suuntautuvan lomamatkan. Pääasiassahan kaikki sujuu hyvin ja liikenteeseen turtuu, kun paljon ajaa. Mutta toisinaan näkee ihan kummallista: ohitan auton, ja kohta ohitettava rientää ohitseni kovalla vauhdilla kuin ampiaisen piston saaneena. Entä sitten autoilija, joka ajaa moottoritien vasenta kaistaa kuitenkaan ohittamatta. Toisinaan perässä ajaja kyllästyy ja koukkaa oikealta ohi. Auton heittelehtimisestä voi päätellä, missä mielentilassa ollaan. Kuinka helposti iskeekään joku kummallinen kilpailuvietti tien päällä meihin ihmispoloihin? Aivan kuin oltaisiin rallikisoissa, vaikka ollaan vain siirtymässä paikasta A paikkaan B. Elämä synnyttää tunteita ja toisinaan laitamme lähimmäisen tekojen syyksi sen, että mielemme kuohuu, syystä tai toisesta.

Johannes jatkaa: ”Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus. Hän on meidän syntiemme sovittaja, eikä vain meidän vaan koko maailman.” Toivon, etten koskaan unohtaisi olevani päivittäisen sovituksen tarpeessa. Messu on siksi ihana Jumalan lasten juhla, että se vie ajatuksemme Kristuksen sovitustyöhön ja muistuttaa meitä Jumalan rakkaudesta. Tätähän evankeliumikin pitää esillä: Ei meistä kenestäkään, ei edes juutalaisesta rabbista, ole esikuvaksi Jumalan tahdon selvittämisessä. Jeesus arvosteli lainopettajia ja fariseuksia: nämä kyllä puhuivat Jumalan tahdon toteuttamisesta, mutta nostivat hyvien tekojen riman niin korkealle, ettei kukaan sitä ylittänyt. Näin he sälyttivät raskaan taakaan ihmisen niskaan sen sijasta, että olisivat voineet kohdella muita armollisesti.

Jeesus sanoo: ”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija.” Ydintä on eläminen lähimmäisen kanssa niin, että tahtoo auttaa ja tukea häntä mahdollisuuksien mukaan. Jeesuksen opetus on varsin kouriintuntuvaa. Sanat eivät ratkaise, vaan teot. Niinhän se pappi kaskussakin sanoi, että älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä opetan!

Lapset ovat meille kasvattajille armoton palautelaatikko. He näkevät elämäntapamme ja oivaltavat sitä ohjaavat arvot. Kauniit puheet eivät heitä vakuuta, elleivät he näe niiden toteutumista. Niinpä: on falskia vaatia lapselta riitaa sovittaessa anteeksipyyntöä, ellei myös itse ole valmis loukattuaan pyytämään anteeksi. Lapsella on tarve nähdä kasvattaja aikuisena ja hyvänä ihmisenä. Mutta oivaltaessaan, ettei aikuinen aina toimi oikein, hän saa tukea omaan kehitykseensä. Häneltäkään ei voida vaatia täyttä nuhteettomuutta. Ihmisyyteen kuuluu roso, erehdykset, pahaan sortumisen mahdollisuus, mutta myös kyky tavoitella hyvyyttä ja rakkautta. Asettaahan Jeesus myös lapsen esikuvaksi taivaan kansalaisesta. Turvaa tarvitseva, rakkautta janoava, hyväksytyksi tulemista etsivä lapsi on meissä jokaisessa aikuisessa sisällä. Etsimme usein hyväksyntää niillä keinoilla, joilla lapsuuden kodissa olemme saaneet hyväksyntää ja rakkautta. Joku tekee töitä hullun lailla, toinen sovittelee, koska kotona piti varoa suuttumista, joku taas etsii hyväksyntää hankkimalla meriittejä erilaisten saavutusten kautta.

Tämä on luonnollista ja väistämätöntä. Jumalan edessä hyväksynnän etsimiseen emme tarvitse mitään kummallisia ponnisteluja. Tarvitsemme rehellisyyttä myöntää omat inhimilliset heikkoutemme, tahtoa ojentautua hyvyyteen ja vakuuttumista siitä, että taivaan Isä pitää meistä huolen. Hän lähetti poikansa esikuvaksi rakastavasta ihmisestä. Vaikka emme idolimme saavutuksiin ylläkään, saamme pitää hänet aina silmiemme edessä. Niin tänäänkin ehtoollisella, jossa Jessus vakuuttaa antavansa ruumiinsa ja verensä ravinnoksemme. Hän kokoaa omansa kaikkialta maailmasta siihen joukkoon, jossa saamme sanoa: Abba Isä: oi Isikulta!

Nousemme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.