Uutislistaukseen

Kirkko selvittää keinojaan hillitä ilmastonmuutosta

Tiedote. Julkaistu: 19.10.2018, 09:17
Kirkon viestintä

Hallitusten välinen ilmastopaneeli (IPCC) julkaisi vastikään uusimman raporttinsa. Sen mukaan jo 1,5 asteen lämpötilan nousu aiheuttaisi merkittäviä riskejä sekä ihmisille että luonnolle.

”IPCC:n viesti luomakuntamme tilasta on vakava”, toteaa arkkipiispa Tapio Luoma. ”Haluamme olla mukana hillitsemässä ilmastonmuutosta konkreettisin toimin. Haastamme omat jäsenemme ja myös muun yhteiskunnan mukaan rakentamaan toivoa”, Luoma sanoo.

Kirkon omaa energia- ja ilmastostrategiaa työstetään parhaillaan yhdessä asiantuntijoiden kanssa. Strategian työnimenä on Hiilineutraali kirkko 2030. Sen on määrä valmistua ensi tammikuun aikana.

Seurakunnissa on mahdollisuuksia päästövähennyksiin esimerkiksi luopumalla kirkon tilojen öljylämmityksestä ja parantamalla rakennusten energiatehokkuutta. Kirkolla on mahdollisuuksia myös tarkastella omia hiilinielujaan.

”Ilmastotutkijat ovat yhtä mieltä siitä, että nyt tarvitaan pikaisia toimia kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseksi. Jos ilmaston lämpeneminen saadaan pidettyä alle puolentoista asteen, voimme pelastaa satoja miljoonia ihmisiä kärsimyksiltä”, sanoo energia- ja ilmastostrategiaa työstävän työryhmän puheenjohtaja, ilmastotutkija Laura Riuttanen Helsingin yliopistosta.

Lisätietoja:
Ilkka Sipiläinen, johtava asiantuntija, Kirkkohallitus, p. 040 544 1158
Lisää tietoa strategiasta ja strategialuonnos evl.fi-sivustolla.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

2018-10-19 09:23:00.0