Uutislistaukseen

Kirkkohallituksen täysistunto: Kirkkohallituksen kansliapäällikön valinta etenee

Kirkkohallitus esittää kirkolliskokoukselle kansliapäällikön virkaan soveltuvina kirkkoneuvos Pekka Huokunaa ja kirkkoherra Aulikki Mäkistä. Näistä etusijalle kirkkohallitus asettaa Pekka Huokunan. Hakijoiden keskinäisessä vertailussa on otettu huomioon viran tehtäväkuva sekä viranhakuilmoituksessa mainitut viran menestyksellisen hoitamisen kannalta merkitykselliset taidot.

Kirkkohallituksen tehtävänä oli valmistella asia kirkolliskokoukselle sekä antaa hakijoista oma lausuntonsa. Lopullisen päätöksen valinnasta tekee marraskuun ensimmäisellä viikolla kokoontuva kirkolliskokous. Kirkolliskokouksessa asian valmistelu kuuluu valitsijamiehille.

Virkaa haki määräajassa 13 henkilöä, joista kuusi kutsuttiin haastatteluun.

Kansliapäällikön tehtävänä on johtaa ja kehittää kirkkohallituksen viraston toimintaa ja hän vastaa viraston strategisesta suunnittelusta. Kansliapäällikkö johtaa yleisesti kirkkohallituksen henkilöstöhallintoa, toimii osastonjohtajien ja erillisyksikköjen johtajien esimiehenä sekä vastaa kirkkohallituksen yhteiskuntasuhteista ja edunvalvonnasta.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Pirjo Pihlaja, p. 09 180 2203

Valkeakosken kirkon purkamista koskeva valitus hylättiin

Kirkkohallitus hylkäsi Valkeakosken kirkon purkamista koskevan valituksen ja vahvisti Sääksmäen kirkkovaltuuston päätöksen kirkon purkamisesta ja sen tontin asettamisesta myyntiin.

Sääksmäen seurakunnan kirkkovaltuusto teki 15.3.2018 päätöksen Valkeakosken kirkon purkamisesta ja sen tontin asettamisesta myyntiin. Asiasta valitettiin kirkkohallitukseen. Sääksmäen seurakunnan kirkkoneuvosto on antanut lausuntonsa valituksen johdosta. Myös Tampereen hiippakunnan tuomiokapituli on antanut asiasta lausunnon. Pirkanmaan maakuntamuseo on puolestaan antanut lausuntonsa Valkeakosken kirkon kulttuurihistoriallisesta arvosta.

Kirkkohallitukselle on luovutettu 3.9.2018 vetoomus Valkeakosken kirkon säilyttämiseksi. Vetoomuksen on allekirjoittanut tähän mennessä noin 1300 henkilöä. Vetoomuksessa esitetään, ettei Kirkkohallitus vahvistaisi purkupäätöstä.

Kirkkohallituksen mukaan asiakirjoista ja lausunnoista saadun tiedon perusteella hankkeen valmistelussa on katsottava menetellyn asianmukaisella tavalla. Kookkaan betonista rakennetun rakennuksen kunnostamisen ja ylläpidon vaihtoehtoja on selvitetty vuosien ajan. Niin laadittu korjauksen hankesuunnitelma kuin eri osaselvitykset osoittavat kustannusarvioineen, että investointitarve on miljoonaluokkaa. Investointien lisäksi tarvitaan jatkossa yhä rahaa vuotuisiin ylläpitokustannuksiin, vaikka rakennuksella on vain vähän käyttötarvetta.

Valkeakosken kirkkoa ei ole suojeltu kirkkolailla, eikä asemakaavalla, mutta alue on arvokas. Kirkkohallituksen mielestä kirkkojen suojelun tulisi tapahtua kirkkolain mukaisella menettelyllä, silloin kun se on perusteltua. Kirkkolain 14 luvun 7 §:n mukaan seurakuntaa ei voida velvoittaa sellaisiin suojelutoimiin, joista aiheutuu sille kohtuuttomat kustannukset rakennuksen hoidossa ja kunnostamisessa.

Valkeakosken kirkko valmistui vuonna 1969 (arkkitehti Veikko Larkas). Kirkon purkamisen jälkeen seurakunnalle jää kolme kirkkoa, joihin kaikkiin liittyy myös hautausmaa.

Lisätiedot: Yliarkkitehti Antti Pihkala, sähköposti: antti.pihkala@evl.fi, p. 050 529 8431

Pohjoissaamenkielinen raamatunkäännös hyväksyttäväksi kirkolliskokoukselle

Kirkkohallitus esittää uuden pohjoissaamenkielisen raamatunkäännöksen hyväksymistä kirkolliskokoukselle. Ensimmäinen pohjoissaamenkielinen raamatunkäännös ilmestyi vuonna 1895. Se on käännetty tanskankielisestä raamatunkäännöksestä.

Kielellisesti ongelmallisen ja vanhentuneen käännöksen korvaaminen käynnistyi yhteispohjoismaisena hankkeena vuonna 1986. Uuden testamentin käännös valmistui vuonna 1997. Työstä kantoi päävastuun Norjan Pipliaseura. Suomen Pipliaseura oli alusta alkaen mukana palautetyöskentelyssä.

Vanhan testamentin osalta käännöshankkeen valmistelut käynnistettiin vuonna 1998. Varsinainen työskentely Suomen puolella alkoi kirkolliskokouksen myöntämän määrärahan turvin vuoden 1999 alusta.

Suomessa asuvan saamelaisväestön kannalta uuden raamatunkäännöksen valmistuminen tukee merkittävällä tavalla saamelaista kirkollista ja kielellistä identiteettiä.

Vuodesta 1992 asti saamen kielillä on ollut Suomessa virallinen asema saamelaisten kotiseutualueella eli Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa sekä Sodankylän pohjoisosassa. Suomessa asuu noin 10 000 saamelaista.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Pekka Huokuna, p. 050 566 6140

Selvitys kirkon tietohallinnon organisaatiosta, hankkeista ja kustannuksista

Kirkolliskokoukselle annetaan ilmoitus, joka koskee tehtyä selvitystä kirkon tietohallinnon organisaatiosta, hankkeista sekä kustannuksista. Kirkolliskokous päätti selvityksen teettämisestä marraskuun 2017 kokouksessaan.

Kirkkohallitusta pyydettiin teettämään kattava ja riippumaton selvitys kirkon keskushallinnon vastuulla olevien tietohallintohankkeiden vaikutuksista seurakunnille sekä toiminnallisesta että taloudellisesta näkökulmasta. Selvitys sisältää tiedon kokonaiskirkon vuosittaisista tietohallintokuluista sekä tietohallinnon nykyorganisaation toimivuudesta ja kustannustehokkuudesta.

Lisätiedot: Kirkkoneuvos Leena Rantanen, p. 050 567 5372

Kristilliseen päihde- ja kriminaalityöhön myönnettiin yhteensä 58 000 euroa

Kirkon päihde- ja kriminaalityölle kannetusta kolehdista myönnettiin avustuksia seuraavasti: Nuori kirkko 15 000 euroa, Sininauhaliitto 12 000 euroa, Suomen Valkonauhaliitto 10 000 euroa, Suomen Katulähetysliitto 8 500 euroa, Sininen Pysäkki 10 000 euroa ja Alkoholiperheessä kasvaneiden tuki 2 500 euroa.

Lisätiedot: Asiantuntija Sami Puumala, p. 050 340 2758

Kokouksen esityslista löytyy Domus-verkkopalvelustaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on noin neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

 

2018-10-23 15:48:00.0