Uutislistaukseen

Uskonpuhdistuksen muistopäivä

26.10.2018 12.15

Evankeliumi

Matt. 5: 13-16

Jeesus sanoo:
    ”Te olette maan suola. Mutta jos suola menettää makunsa, millä se saadaan suolaiseksi? Ei se kelpaa enää mihinkään: se heitetään menemään, ja ihmiset tallaavat sen jalkoihinsa.
    Te olette maailman valo. Ei kaupunki voi pysyä kätkössä, jos se on ylhäällä vuorella. Eikä lamppua, kun se sytytetään, panna vakan alle, vaan lampunjalkaan. Siitä sen valo loistaa kaikille huoneessa oleville. Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.”

Mitä tekee suolalla, joka ei maistu? Mitä tekee valolla, jota kukaan ei näe? Kristuksen kirkko on olemassa, jotta ylhäältä tuleva valo loistaisi monille. Valo on viesti siitä, että tämä maailma on Jumalan luoma ja että Jumala välittää jokaisesta luodustaan. Hän välittää sinusta ja minusta. Mutta hän välittää myös kedon kukista ja taivaan linnuista, meren kaloista ja jokaisesta ötökästä. Pimenevän syksyn keskellä kaipaamme sanomaa siitä, että luonnon lepoajan jälkeen seuraa uusi kevät. Samalla tavoin, elämän kriisien jälkeen seuraa elämänhalun palaaminen ja uudelleen oivallettu kiitollisuus elämän lahjasta. Hyvä sanoma merkitsee myös sitä, että elämän epäonnistumisten jälkeen voimme saada anteeksi ja jatkaa parantunein sydämin. Tämä maailma kaipaa valoa. Jeesus sanoo: minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.

Vietämme uskonpuhdistuksen muistojuhlaa. Viisisataa vuotta sitten tapahtuneilla asioilla on vaikutusta tänään: Lutherin löytö armollisesta Jumalasta muutti silloista maailmaa. Hän julisti, että ihminen kelpaa Jumalalle ”yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden.” Hyvitystekoja ei siis tarvita eikä muutakaan omaa yrittämistä. Hän vaati kansankielen käyttöä, yhteistä virsilaulua ja kaikille oikeutta nauttia ehtoollinen sekä leivän että viinin muodossa. Tunnettu tosiasia on, että Mikael Agricola omaksui näitä ajatuksia Saksassa ollessaan Lutherin opissa ja toi ne varsin pian Suomeen. Luther saksansi Uuden Testamentin, Agricola suomensi sen. Saamme kiittää reformaatiota lukutaidon yleistymisestä jo varhain.

Lutherin tarkoitus ollut perustaa uutta kirkkoa. Hän halusi, että Apostoli Paavalin armo-oppi ja Raamatun keskeinen sanoma tulisi kirkkaammin ja kansankielisenä useammille ymmärrettäväksi. Hän halusi jatkaa sen apostolisen ja katolisen kirkon perinnettä, johon oli kasvatettu ja kuului. Luterilaisuus syntyi Paavin julistaman kirkonkirouksen jälkeen. Nyt, satojen vuosin päästä, Roomalaiskatolinen ja luterilaiset kirkot ovat ekumeenisessa työskentelyssään päässeet niin pitkälle, että on voitu allekirjoittaa yhteinen julistus vanhurskauttamisesta. On voitu todeta, että aikanaan julistetut kirkonkiroukset eivät enää osu kohteisiinsa. Ehtoollisyhteyden puuttumisesta huolimatta kirkot ovat sovinnon ja yhteisymmärryksen tiellä. Tämän jälkeen, kun perustavaa laatua olevasta opinkohdasta, vanhurskauttamisesta, on päästy yksimielisyyteen, on ollut luontevaa jatkaa yhteisiä ponnisteluja tämän yksimielisyyden kirkko-opillisten vaikutusten selvittämiseksi. Niinpä viime vuonna julkaistiin Paavillekin toimitettu suomalaisen luterilais-katolinen asiakirja: ”Kasvavaa yhteyttä. Julistus kirkosta, eukaristiasta ja virasta.” Sen viesti on selvä: luterilaiset ja katoliset jakavat valtavan määrän yhteistä teologista perintöä, joka liittyy ehtoollisenviettoon, sakramenttioppiin, ja virkakäsitykseen. Saamme olla iloisia näistä edistysaskeleista, jotka eivät vielä ole edenneet siihen saakka, että voisimme säännön mukaisesti viettää ehtoollista yhdessä. Kun dokumentti luovutettiin Paaville, arkkipiispa Tapio Luoma totesi, että ”kirkkojen yhteiset juuret ovat syvällä historiassa. Joskus on tehtävä kovasti työtä, jotta saavutettaisiin ymmärrys Jumalan rakkauden valtavista seurauksista ja siitä lähetystehtävästä, jonka Jeesus Kristus on antanut kristityille. Ja: Ekumeenisissa pyrkimyksissämme voimme ammentaa tästä kaivosta ja tuntea, miten inspiroivaa kristillinen uskomme voi olla ja miten yhdessä voimme iloita yhteisestä sitoutumisestamme ylösnousseeseen Herraan.”

Sääksmäen seurakunnassa eletään ekumeenisessa hengessä. Pidämme säännöllisesti yhteyttä ja järjestämme yhdessä tilaisuuksia paikkakunnan muiden kristittyjen kanssa. Ajattelen niin, että kristitty on ensi sijassa maailmanlaajan Kristuksen seurakunnan jäsen. Vasta toissijaisesti hän kuuluu kirkkokuntaansa. Siksi hyvän puhuminen toisesta kristitystä on sitä valoa, jota Kristus käski levittää maailmaan. Jos toisen kirkon ihmisestä tulee puhua hyvää, entä oman seurakunnan jäsenistä? Tietysti tulee! Osaammeko nähdä toinen toisemme Kristuksen rakkauden ja armon silmälasien läpi? Silloinkin, kun olemme eri mieltä jostakin, tai silloinkin, kun emme ymmärrä toisen käyttäytymistä?

Tänään saamme pyytää ja rukoilla sitä, että voisimme olla suolana ja valona maailmassa. Tärkeä on muistaa, että meissä itsessämme ei ole armon ja rakkauden valoa. Se on Kristuksessa, Herrassamme. Siksi saamme tänäänkin polvistua alttarin äärelle ottamaan vastaan anteeksiannon aterian: ehtoollisen. Kristus muistuttaa meitä siitä rakkaudesta, jonka vuoksi hän oli valmis menemään ristille asti. ”Siunattu on se mies, joka luottaa Herraan ja panee turvansa häneen! Hän on kuin puron partaalle istutettu puu, joka kurottaa juurensa veteen.”