Yhteisvastuu 2019 tukee lasten ja nuorten koulutusta kotimaassa ja ulkomailla

30.1.2019 09.09

YV-kerääjät YV-kerääjät

Mahdollisuus koulutukseen on maailman katastrofialueilla lasten ja nuorten ainoa toivo paremmasta tulevaisuudesta. Opinnot luovat turvaa ja tuovat rutiineja arkeen.

– Koulutus on kestävintä kehitysapua. Kirkon Ulkomaanapu työskentelee sen eteen, että maailman köyhimmillä ihmisillä olisi mahdollisuus saada tarvitsemansa koulutus. Tuemme erityisesti lapsia, nuoria, naisia sekä vammaisten ja koulunsa keskeyttäneiden pääsyä takaisin koulun penkille. Kehitämme myös opinto-ohjausta, ammattikoulutusta ja yrittäjyyttä, KUA:n toiminnanjohtaja Jouni Hemberg sanoo.

Vuonna 2019 varoja ohjataan muun muassa Kenian köyhimpään maakuntaan, Turkanaan. Siellä koulua käyvien lasten ja nuorten määrä on todella alhainen verrattuna maan keskitasoon. Alueen kouluikäisistä vain noin 60% käy koulua. Koulumaksut ja koulutarvikkeiden hankinta on monille perheille ylivoimaisen kallista.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivien paimentolaisperheiden parissa tehdään Yhteisvastuukeräyksen tuella tiivistä työtä. Perheille kerrotaan koulutuksen hyödyistä ja kannustetaan heitä ilmoittamaan lapsensa kouluun.

Yhteisvastuuvaroin:

  • tuetaan erityisen vaikeassa asemassa olevien koulunkäyntiä ja koulunsa jo keskeyttäneiden paluuta takaisin kouluun.
  • tuetaan yritteliäiden oppilaiden opintoja taloudellisesti
  • jaetaan koulu- ja hygieniatarvikkeita oppilaille
  • rakennetaan koulujen yhteyteen vesijärjestelmiä, jotta lapset saavat juoda ja pestä kätensä
  • koulutetaan lisää päteviä opettajia syrjäseuduille  

Kirkon Ulkomaanavun vieraaksi on saapunut Helsinkiin ja Seinäjoelle (29.1.-7.2.) Keniasta kaksi koulutuksen ammattilaista.

Miriam Atonia työskentelee KUA:n koulutuskoordinaattorina Turkanan maakunnassa Keniassa. Hän on työskennellyt perheiden kanssa, jotta he lähettäisivät koulunsa keskeyttäneet lapsensa takaisin kouluun. Hän on myös mukana muun muassa tyttöjen mentoroinnissa ja opettajien koulutuksessa.

John Bongei työskentelee KUA:n humanitaarisen työn koordinaattorina Keniassa. Hän varmistaa, että KUA:n rahoitus Keniassa kanavoidaan sinne, missä varoja eniten tarvitaan.

NUORELLA ON OIKEUS OPISKELLA

Suomessa kaikilla ei enää ole varaa toivomiinsa toisen asteen opintoihin, mutta ilman koulutusta töitä on vaikea saada. Yhteisvastuu 2019 tukee myös lasten ja nuorten koulutusta Suomessa.

Suomessa noin 120 000 lasta ja nuorta kasvaa pienituloisessa perheessä. Monen nuoren kohdalla unelmien ammatti on vaarassa jäädä haaveeksi, jos perheellä ei ole varaa maksaa opinnoista aiheutuvia kustannuksia, kuten tietokonetta tai oppikirjoja.

− Koulutuksen ulkopuolelle jääminen ja unelmien kuoleminen on syvä yksilön tragedia, mutta se on myös merkittävä taloudellinen haaste koko yhteiskunnalle. Meidän on saatava perustuslain 16 § toteutumaan, eikä varattomuus saisi olla yhdenkään nuoren kouluttautumisen esteenä, sanoo Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen.

– Niin Suomessa kuin katastrofien keskellä yhteiskunnan tulevaisuus on kiinni siitä, millaisia mahdollisuuksia erityisesti nuorille annetaan. Ottamalla heidät huomioon rakennamme tulevaisuutta, Lapuan piispa Simo Peura muistuttaa.

Lisätiedot:

Yhteisvastuukeräys:

Tapio Pajunen, keräysjohtaja, tapio.pajunen@yhteisvastuu.fi, p. 0400 870 041


Lisätietoja Kirkon Ulkomaanavun keräyskohteista sekä haastattelupyynnöt:

Kristiina Markkanen, tiedottaja, p. 040 141 7482

 

Yhteisvastuu on lähimmäisenrakkauden kansanliike ja yksi Suomen suurimmista vuosittain järjestettävistä kansalaiskeräyksistä. Keräyksellä autetaan hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Keräyksen suojelijana toimii tasavallan presidentti. 60 % keräyksen tuotosta ohjataan vuosittain Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuun, 20 % Kirkon diakoniarahaston kautta myönnettävään taloudelliseen apuun hädässä oleville Suomessa ja 20 % paikallisseurakuntien tekemään avustustyöhön.

Keräyksen avajaisjumalanpalvelus Alavuden kirkosta lähetetään Yle TV1 -kanavalla sunnuntaina 3.2.2019 klo 10. Tasavallan presidentin keräyksen avauspuhe lähetetään Yle TV1:ssä 3.2. kello 12.

Yhteisvastuun tv-dokumentit, joissa suomalaiset ja kenialaiset nuoret kertovat koulutuksen merkityksestä, katsottavissa 3.2. alkaen, yhteisvastuu.fi.

Yhteisvastuu somessa #yhteisvastuu, #tyhmävaiköyhä 

« Uutislistaukseen