Uutislistaukseen

Kaste on vauvan ensimmäinen juhla – uusi kastesivusto on avattu

Kastepuu, kuva Aarne Ormio

Kastepuu, kuva Aarne Ormio

Tiedote. Julkaistu: 14.02.2019, 14:45
Kirkon viestintä

Tutkimusten mukaan ihmiset kaipaavat henkilökohtaista kokemusta, mahdollisuutta itselle räätälöityihin tilaisuuksiin ja arvostavat netistä saatavaa ymmärrettävää tietoa sekä muiden kertomuksia.

Lapsen läheiset kokoontuvat ristiäisissä ensimmäistä kertaa yhteen ja muodostavat tukiverkon vuosiksi eteenpäin. Kasteen hetkellä vanhemmille muistutetaan, että he eivät ole uuden elämän edessä yksin, vaan pikkuinen liitetään osaksi yhteisöä, ja vauva toivotetaan tervetulleeksi sukuun.

Kastejuhla on vuosien saatossa muuttunut. Tänä päivänä pappi kohtaa vanhemmat kastekeskustelussa, kuuntelee perheen toiveet ja tilaisuus tehdään yhdessä. Mukana olijat saavat eri tavoin osallistua juhlatilaisuuden kulkuun. Kastetoimitus ei maksa mitään, kastepappi tulee juhlaan ilmaiseksi.

Juhlaa ei välttämättä tarvitse järjestää itse, perheen voimavaratkin voivat olla uuden arjen keskellä vähissä. Monet seurakunnat tarjoavat juhlavia, yhteisiä kastetilaisuuksia, lainaavat kastepukuja ja tarjoavat juhlijoille kakkukahvit.

Kirkko on tehnyt yhteistyössä Sanoma Media Finlandin kanssa kasteliitteen ”Vauvan ensimmäinen juhla – Opas omannäköisiin ristiäisiin”. Se kertoo muun muassa tarinoita ristiäisten järjestämisestä ja kummien tärkeydestä. Kasteliite on ladattavissa Vauva-lehden sivustolla.

”Uuden sivuston, ristiäisoppaan ja vertaistarinoiden avulla haluamme tuoda esiin kasteen merkityksellisyyttä ja myös perusteita ihmisille, jotka pohtivat kastavatko lapsensa”, Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiat koordinaattori Henna Ahlfors sanoo.

Lisätiedot: Kirkkohallituksen kasvatus- ja perheasiat

Henna Ahlfors, pappi, koordinaattori, p. 050 326 9012, henna.ahlfors@evl.fi
Katri Vappula, pappi, johtava asiantuntija, p. 050 529 8061, katri.vappula@evl.fi

kaste.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

vauva.fi/kasteLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on lähes neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

Kirkon viestintä

Mon Feb 18 08:48:00 EET 2019