Uutislistaukseen

Kynttilänpäivän saarna Kappelikirkossa 2.2.2020, Elina Virtanen

3.2.2020 12.23

Kynttilänpäivän evankeliumi on kirjoitettu Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa, nousemme kuulemaan sitä.

 

Kun tuli päivä, jolloin heidän Mooseksen lain mukaan piti puhdistautua, he menivät Jerusalemiin viedäkseen lapsen Herran eteen, sillä Herran laissa sanotaan näin: ”Jokainen poikalapsi, joka esikoisena tulee äitinsä kohdusta, on pyhitettävä Herralle.” Samalla heidän piti tuoda Herran laissa säädetty uhri, ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa”.
Jerusalemissa eli hurskas ja jumalaapelkäävä mies, jonka nimi oli Simeon. Hän odotti Israelille luvattua lohdutusta, ja Pyhä Henki oli hänen yllään. Pyhä Henki oli hänelle ilmoittanut, ettei kuolema kohtaa häntä ennen kuin hän on nähnyt Herran Voidellun. Hengen johdatuksesta hän tuli temppeliin, ja kun Jeesuksen vanhemmat toivat lasta sinne tehdäkseen sen, mikä lain mukaan oli tehtävä, hän otti lapsen käsivarsilleen, ylisti Jumalaa ja sanoi:
      - Herra, nyt sinä annat palvelijasi rauhassa lähteä,
      niin kuin olet luvannut.
      Minun silmäni ovat nähneet sinun pelastuksesi,
      jonka olet kaikille kansoille valmistanut:
      valon, joka koittaa pakanakansoille,
      kirkkauden, joka loistaa kansallesi Israelille.
      Jeesuksen isä ja äiti olivat ihmeissään siitä, mitä hänestä sanottiin.

Tämän päivän evankeliumissa kerrotaan vanhasta Simeonista, joka huomaa Jeesuksen, kun tämä tuodaan temppeliin. Vanha mies tuntee pyhät kirjoitukset ja tunnistaa maailman pelastajan. Simeon on odottanut kauan tätä kohtaamista ja puhkeaa ylistämään Jumalaa, kun odotus on viimein loppunut. En voi olla miettimättä miltä Simeonista on tuntunut odottaa koko elämänsä ajan. Väsyikö hän odottamiseen tai alkoiko hän koskaan epäilemään kannattaako hänen enää odottaa, kun mitään ei tunnu tapahtuvan. Ja mistä hän saattoi olla varma, että tämä pieni vauva oli maailman Vapahtaja. Entä olisiko Simeon lähtenyt yhtä rauhassa, jos hän olisi tiennyt millainen Jeesuksen elämästä sitten tuli?

Jos vertaamme Simeonin odotusta siihen mitä me omassa elämässämme odotamme tai unelmoimme tapahtuvaksi, huomaamme usein asioiden menevän toisin kuin itse odotimme ja toivoimme. Mutta tässä oli kysymys siitä, että Simeon oli saanut Jumalalta lupauksen ja siihen hän luotti viimeiseen saakka. Ehkä Jeesuksen elämä ja sen viimeiset tapahtumat olisivat vahvistaneet Simeonin uskoa ja luottamusta.

 

Evankeliumissa tulee esille myös kynttilänpäivän toinen suuri teema. Kertomuksessa vanha ja uusi kohtaavat kun Simeon saa nähdä, miten lupaukset tulevat todeksi. Hän sai olla ensimmäisten ihmisten joukossa, jotka ymmärsivät pienen Jeesus-lapsen tulevan roolin maailman Vapahtajana, vaikkakin ehkä toisenlaisena mitä Jeesuksen elämä todellisuudessa oli.  Kun Jeesus tuodaan temppeliin, Simeon on Jumalan vanhan ja uuden liiton taitekohdassa. Hän on kuin Mooses, joka saa nähdä Luvatun maan, vaikkei itse sinne enää ehdikään.

 

Tässä kertomuksessa olemme Jumalan suuren pelastussuunnitelman äärellä. Suunnitelman, joka alkoi siitä hetkestä, kun Jumala sanoi: tulkoon valo! Ja valo tuli. Jumala näki, että valo oli hyvä.” (1. Moos. 1:3-4). Jumalan ikiaikaisessa suunnitelmassa valolla on ollut ja on edelleen merkittävä tehtävä. Päivän evankeliumissa myös Simeon näki Jeesuksessa valon ja kirkkauden joka koittaa pakanakansoille. Muistamme varmasti myös Jeesuksen omat sanat: ”Minä olen maailman valo. Se, joka seuraa minua, ei kulje pimeässä, vaan hänellä on elämän valo.”

Mutta mikä on elämän valo? Voisiko se olla sama valo joka on ollut olemassa jo aikojen alussa. Onko se valo, joka tekee näkyväksi ympärillämme olevan maailman ja sen ihmiset. Maailman pimeyden keskellä olisi aivan liian helppoa sulkea silmänsä ja vaipua epätoivoon, mutta tämä elämän valo, Jeesuksen valo ja valon antama toivo estää meitä katkeroitumasta ja muuttumasta välinpitämättömiksi.

 

Jeesuksen maailmaan tuoma valo ei ainoastaan auta meitä näkemään, vaan se tekee meistä myös näkyviä Jumalalle. Keskeneräisinä, hapuilevina ja tieltä eksyvinä Jumala näkee meidät Jeesuksen valossa rakkautensa arvoisina. Juuri tällaisena saamme tulla Jumalan kasvojen eteen. Ei tarvitse yrittää piilottaa mitään, olla pyhempi kuin on.

 

Jokaisella ihmisellä on oikeus tulla nähdyksi. Jokaisella on oikeus kokea olevansa Jumalan rakkauden arvoinen. Tämä valo on tarkoitettu kaikille kansoille, ja sen on mahdollista muuttaa maailma. Jeesuksen valo ei välttämättä vaikuta suoraan kansojen ratkaisuihin ja päätöksiin, mutta hänen tekonsa, opetuksensa ja rakkautensa kuitenkin puhuttelevat ihmisiä, ja siksi ihmisillä on mahdollisuus alkaa nähdä asiat uudella tavalla.

 

Maailman valo, Jeesus Kristus, kutsuu meitä seuraajikseen. Hän johdattaa meitä eteenpäin ja vie meitä lähemmäs Jumalaa ja toisia ihmisiä. Valoa seuratessamme emme saa olla toimettomia perässä kulkijoita. Valossa vaeltamiseen kuuluu, että pidämme silmämme avoinna ja huolehdimme niistä jotka tarvitsevat apua. Jeesus sanoo meille ikään kuin käskynä: ”Te olette maailman valo.” Hän ei tarkoita sitä, että me itse valaisemme maailmaa, vaan kysymys on siitä, että hänen valonsa alkaa valaista pimeyttämme. Vain Jeesuksen avulla voimme heijastaa hänen hyvyyttään ja rakkauttaan.

Jeesuksen tuomasta valosta kertovat vertauskuvallisella tavalla kynttilät. Kynttilänpäivän nimitys juontaa keskiaikaisesta tavasta, jolloin tänä sunnuntaina vihittiin ja siunattiin vuoden aikana kirkossa käytettävät kynttilät. Kynttilän symboliikka on kristillisyyden ytimessä: Jokainen sytytetty kynttilä niin kirkossa kuin kotonakin muistuttaa meitä siitä, että Kristus on maailman valo. Näin arkisesta kynttilästä tulee valon lähde sekä konkreettisesta, että hengellisestä näkökulmasta. Kynttilästä voi tulla uskon vertauskuva ja muistutus siitä, että Jeesus on lähellä.

Tänä sunnuntaina alkaa jälleen yhteisvastuukeräys. Ei ole ollenkaan sattuma, että tämä lähimmäisenrakkauden kansanliike starttaa päivänä jolloin Simeonin odotus päättyy ja uusi aika, valon aika alkaa. 

Yhteisvastuukeräys viettää tänä vuonna 70v juhlaa. Yhteisvastuu syntyi 70 vuotta sitten lähimmäisenrakkaudesta, jolloin lapsiperheiden hätä antoi kipinän keräykselle. Tuo kipinä ei ole koskaan hiipunut.

Yhteisvastuun juuret ovat syvällä Suomen historiassa. Syksyllä 1949 sodan ja pahojen hallavuosien jälkeen lapsiperheiden tilanne Pohjois- ja Itä-Suomessa oli heikoissa kantimissa. Lapset olivat aliravittuja ja sairaita. Työttömyys vaikeutti perheiden toimeentuloa. Tarvittiin pikaista apua, mutta auttavaa järjestelmää ei ollut, kunnes kirkko tuli hätiin.

Ensimmäiset Yhteisvastuu-talkoot polkaistiin käyntiin vuonna 1950 kaikissa seurakunnissa. Suomalaisten lähimmäisenrakkaus ylitti kaikki odotukset. Pohjois- ja Itä-Suomen nälkäänäkeville lapsiperheille kerättiin 60 miljoonaa silloista markkaa, tuplasti yli tavoitteen.

Vuonna 1963 apua laajennettiin ulkomaille. Ensimmäinen avunsaaja oli Ambo-Kavangon kirkko Namibiassa.

Tänään vuonna 2020 Yhteisvastuu palaa jälleen juurilleen lasten ja perheiden auttamiseksi. Keräysvaroin tehdään ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tukemalla vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

Kun vanhempi voi hyvin, lapsi voi hyvin. Tutkimusnäyttö osoittaa, että lapsen ja vanhemman välinen myönteinen suhde edistää lapsen kokonaiskehitystä. Keräyksen esimiehenä toimiva arkkipiispa Tapio Luoma tähdentää, että ”vanhemmuuden tukeminen on yhteisvastuullinen tehtävä”.

Tiedämme hyvin, että suomalaiseen kulttuuriin kuuluu vahva yksin selviämisen pyrkimys, jonka myötä oletamme, että vanhemmat selviävät ilman apua. ”Näin ei kuulu olla! Vanhemmuus on maailman tärkein työ, ja siihen kuuluu saada tukea ajoissa”, Yhteisvastuun keräysjohtaja Tapio Pajunen painottaa.

 

Nyt kerättävän Yhteisvastuun tuotosta 40 prosenttia jää Suomeen. Puolet kotimaan osuudesta käytetään vanhemmuutta tukeviin toimenpiteisiin seurakunnissa. Esim. meillä Valkeakoskella seurakuntaamme jäävä osauus käytetään vähävaraisten perheiden lasten harrastustoiminnan tukemiseen diakoniatyön kautta. Toinen puolikas kotimaahan jäävästä tuotosta käytetään vanhemmuutta sekä lapsen ja vanhemman välistä suhdetta vahvistaviin, kynnyksettömiin tukitoimiin eri puolilla Suomea mm. MLL:n ja Pelastakaa lapset ry;n järjestämän toiminnan kautta.

Perheiden ja vanhempien haasteet maailman katastrofialueilla ja hauraissa valtiossa ovat toisaalta hyvin erilaiset kuin Suomessa, mutta vanhemmuuden haasteita yhdistää aina huoli ja stressi arjessa selviämisestä.  Ulkomailla vanhemmuuden ja perheiden monipuolinen tukeminen on elintärkeää esimerkiksi luonnonkatastrofeille alttiilla alueilla ja pakolaisleireillä, joissa vanhemmat joutuvat keskittymään selviytymiseen ja toimeentulon hankkimiseen.

Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Jouni Hemberg painottaa sitä että ”Vanhempien toimeentulo takaa myös lasten koulutuksen ja että haastavissa olosuhteissa koulunkäynti ja työnteko luovat jatkuvuutta ja turvallisuutta perheille”

Maailman katastrofialueilla Yhteisvastuukeräyksen tuotolla tuetaan erityisesti naisten ja äitien koulutusta ja toimeentulomahdollisuuksien kasvattamista. Keräystuotosta käytetään 60% tähän työhön Kirkon ulkomaanavun kautta.

 

Yhteisvastuukeräyksen kautta voimme yhdessä tuoda valoa vanhempien jaksamiseen ja perheiden parempaan arkeen täällä Suomessa sekä lapsiperheiden köyhyyteen maailman konfliktialueilla. Keräyksen kautta voimme tarjota monille mahdollisuuden täysipainoiseen elämään ja sen unelmiin. Voimme lahjoittaa, olla kerääjänä tai tulla mukaan toteuttamaan erilaisia tapahtumia. Keinoja on lukemattomia. Näin voimme muuttaa pienen palan maailmaa ja ylläpitää tulevaisuuden toivoa. 

 

Paavalin ohje Efesolaisille kuuluu tänään meillekin: Ennen tekin olitte pimeyttä, mutta nyt te loistatte Herran valoa. Eläkää valon lapsina!  Valo kasvattaa hyvyyden, oikeuden ja totuuden hedelmiä.

Meitä tarvitaan tässä keräyksessä. Lähde mukaan ja luovu omastasi toisten hyväksi, sillä tähän työhön Jumala tahtoo jokaisen meistä varustaa. Aamen