Uutislistaukseen

Jumalanpalveluksia televisiossa jälleen joka sunnuntai

Maaliskuussa koronaviruspandemian iskiessä Suomeen tehtiin Ylen ja Kirkon viestinnän yhteinen päätös siitä, että poikkeustilanteen aikana tv-jumalanpalvelukset lähetetään joka sunnuntai. Normaalisti vuositasolla televisioituja jumalanpalveluksia on 34–37 kappaletta.

Päätös vaikutti hyvin perustellulta, sillä tv-jumalanpalvelusten katsojamäärät nousivat merkittävästi. Ihmisten huoli omasta tai läheistensä terveydestä tai toimeentulosta lisäsi tarvetta hengellisille ohjelmille Ylen kanavilla.

”Tämän vuoden keväänä tv-jumalanpalvelukset ovat keränneet kymmeniä tuhansia katsojia enemmän vuotta aiempaan verrattuna. Yli 200 000 katsojan lähetyksiä on ollut useampia, mikä on tavallisella kevätkaudella harvinaista”, kertoo Kirkon viestinnän ohjelmapäällikkö Kimmo Saares.

Kahteen eri otteeseen tehtiin päätös poikkeusjärjestelyn jatkumisesta, joka oli voimassa heinäkuun loppuun.

”Kun elokuussa palattiin niin sanottuun normaalitilanteeseen, tuli sekä Ylen että Kirkon viestinnän suuntaan useita toiveita siitä, että poikkeusjärjestelyä voitaisiin edelleen jatkaa”, Saares kuvaa. ”Nopeiden neuvottelujen jälkeen päätös tehtiin, ja nyt koko syyskaudella on tarjolla tv-jumalanpalvelus joka sunnuntai.”

Osa jumalanpalveluksista on tuotantoteknisistä syistä uusintoja. Ensimmäinen lisäys ohjelmistossa on 20.9. lähetettävä pyhiinvaellusjumalanpalvelus, joka on uusinta vuodelta 2019. Pyhiinvaeltajat kulkevat Hærvejenin reitillä Kollemortenin ja Nørhovedin välillä rukoillen ja laulaen. Øster Nykirkessä saarnaa pyhiinvaelluspastori Elisabeth Lidell.

Tv-jumalanpalveluksia voi seurata myös Yle Areenassa. 

Lisätiedot:
Kimmo Saares, ohjelmapäällikkö, Kirkon viestintä, p. 050 551 9611
Esa Viherä, vastaava tuottaja, Yle Asia Mediapolis, p. 040 547 5620
Tv-jumalanpalvelukset Yle AreenassaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on lähes neljä miljoonaa jäsentä. Suomen suurin uskonnollinen yhteisö on mukana ihmisten elämän arjessa ja juhlassa ja pitää esillä kristillisiä arvoja yhteiskunnallisessa keskustelussa.

Kirkon viestintä välittää ajantasaista tietoa kirkosta medialle ja suurelle yleisölle. Kirkon verkkosivusto osoitteessa evl.fi

2020-09-16 13:39:10.0