Saarna 5.9.21, Yrittäjän päivän messu

Tuohon aikaan Jeesus kerran puhkesi puhumaan ja sanoi:
    ”Minä ylistän sinua, Isä, taivaan ja maan Herra, siitä että olet salannut tämän viisailta ja oppineilta mutta ilmoittanut sen lapsenmielisille. Näin sinä, Isä, olet hyväksi nähnyt.
    Kaiken on Isäni antanut minun haltuuni. Poikaa ei tunne kukaan muu kuin Isä eikä Isää kukaan muu kuin Poika ja se, jolle Poika tahtoo hänet ilmoittaa.
    Tulkaa minun luokseni, kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Ottakaa minun ikeeni harteillenne ja katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”

Vietämme edelleen korona-aikaa, joka on muuttanut elämäämme ja myös työelämää radikaalisti. Erityisesti yrittäjät ovat joutuneet kärsimään ilman omaa syytään. Tätä messua valmistellessa keskustelimme siitä, miten yrittäjyyteen kytkeytyy ihan lähtökohtaisesti halu ottaa riskejä, tehdä sitä mitä rakastaa ja osoittaa omat kyvyt. Se saa aikaan jäätävän henkisen onnistumisen paineen. Seurakuntana olemme vaatimattomalla tavalla halunneet tukea paikallisia pk yrityksiä. Esim. joulun alla jaoimme lahjakortteina joulumuistamisia paikallisiin ravitsemusliikkeisiin. Maakunnan tasolla seurakunnat ovat olleet mukana Yrittäjien tukipalvelussa. Sen kautta on tuettu pulaan joutuneita yrittäjiä eri tavoin. Tässä messussa haluamme myös esirukouksen myötä muistaa kaikkia paikkakunnan yrittäjiä ja pyytää heille voimia ja viisautta työssään ja elämässään. Näitä esirukousaiheita on lähetetty tähän messuun.

Vietämme pyhää, jonka aiheena on kiitollisuus. Kiitollinen aihe, vai onko? Kansamme on saanut elää rauhan aikaa jo pitkään. Valitettavasti turvattu elämä ja korkea elintaso ei näytä lisäävän ihmisten kiitollisuutta elämää kohtaan. Päinvastoin, monilla näyttää olevan paljonkin valittamien aihetta. Jotenkin tähän suomalaiskansalliseen melankoliaan liittyy tietty pidättyväisyys ilon ilmaisussa. Kiitollisuus tai sen puute ei nouse suoraan niistä asioista, joita elämässämme tapahtuu. Se nousee siitä tulkinnasta, jonka asioille annamme.

Minulla on tässä vesilasi. Se on puolillaan vettä, kuten näette. Mutta: onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi, on tulkintaa katsojan silmissä. Kumpikin tulkinta on mahdollinen ja oikea. Mutta kumpi on elämänilon kannalta järkevä? Jeesus kutsuu evankeliumissa seuraajansa luokseen, ja lupaa lepoa. Hän kertoo ikeensä, siis kantotelineensä, olevan hyvä kantaa ja kuormansa kevyt. Jeesus on kristinuskon kulmakivi. Hän eli tavalla, joka ei jättänyt ketään kylmäksi: hän osoitti rakkautta ja huolenpitoa kaikille vastaan tuleville. Hän kutsui kalastajia seuraajikseen, ja käski heidän mennä kaikkialla maailmaan kuuluttamaan uutista taivasten valtakunnasta. Valtakunnasta, jossa asiat ovat toisin. Hän asetti lapsen aikuisten keskelle ja sanoi, että heidän kaltaisten on Jumalan valtakunta.

”Tässä valtakunnassa ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa”. Jumalan valtakunta on toivon, ilon ja rakkauden valtakunta. Sen jäsenet on kutsuttu katsomaan maailmaa ja sen ilmiöitä rakkauden silmälasien läpi. Sen jäsenet on kutsuttu kantamaan huolta toisistaan. Sen jäsenet on kutsuttu havahtumaan, että antaessaan saa, kadottaessaan löytää ja kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.

Tätä valtakuntaa valottaa myös Paavalin ensimmäinen kirje Tessalonikalaisille: Iloitkaa aina, rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta! Miten kaikesta muka voisi kiittää? Elämässä vastoinkäymisiä, sairautta, sortoa ja tuskaa? Kiitollisuus nousee sen oivaltamisesta, että emme elä itseämme varten. Meidät on luotu Jumalan kuviksi. Tehtävämme on elää elämäämme yhteydessä Luojamme, tekijämme kanssa. Jumala lahjoitti meille elämän, ja hän kutsuu meidät näkymättömässä taivasten valtakunnassa elämään sillä tavoin, että voimme olla Jumalan rakkauden kanavia toisille. Itsessämme meillä ei ole voimaa tähän. Siksi tarvitsemme Jeesuksen syliä, jossa levätä aina kun väsyttää. Ehtoollisen sakramentti tarjoaa tähän konkreettisen välineen. Saamme kuulla, että Jeesus on antanut henkensä, ruumiinsa ja verensä uhriksi jotta me saisimme anteeksiantamuksen ilon ja kokemuksen Jumalan armosta.

Vanhan Testamentin teksti osoittaa miten iloa etsitään. Siinä Nehemia sanoo: ”Tämä päivä on pyhitetty Herralle, teidän Jumalallenne. Älkää siis olko murheellisia älkääkä itkekö… Menkää koteihinne, nauttikaa hyviä ruokia ja juomia ja lähettäkää maistiaisia niille, joilla ei itsellään ole mitään… Älkää siis olko murheellisia, vaan iloitkaa, sillä Herra on teidän voimanne!”

Osaammeko ja uskallammeko nauttia hyviä ruokia ja juomia ja lähettää maistiaisia niille, joilla itsellään ole mitään? Juuri tähän meitä kutsutaan.

Ilo ja kiitollisuus on jotain sellaista, mikä meille lahjoitetaan ylhäältä. Kristillinen traditio ohjaa meitä tarkkailemaan, mitä kaikkea hyvää olemme saaneet ja siitä ylistämään Jumalaa. Elämän ahdistusten keskellä jaksaa paljon paremmin, jos osaa hoksauttaa itseään siitä, että puolityhjä lasi oikeasti on puoliksi täysi!

Tunnustamme yhteisen kristillisen uskomme.