Seurakunta pähkinänkuoressa

Sääksmäki on vanha emäpitäjä, johon keskiajalla kuuluivat myös Akaa, Pälkäne ja pääosa Urjalaa. Vanhin löydetty Sääksmäkeä koskeva asiakirja on paavin pannabulla vuodelta 1340. Seurakunta on kuitenkin perustettu huomattavasti aikaisemmin, todennäköisesti 1200-luvun puolivälissä niin sanotun Hämeen ristiretken jälkeen.

Vuonna 1923 kauppalaksi irtautunut Valkeakoski muodostettiin omaksi seurakunnaksi 1940. Vuonna 1973 Sääksmäen kunta liittyi vapaaehtoisella kuntaliitoksella Valkeakosken kaupunkiin, ja Valkeakosken ja Sääksmäen seurakunnista muodostettiin seurakuntayhtymä. Se lakkautettiin vuoden 2006 lopussa ja päiväyksellä 1.1.2007 Valkeakosken ja Sääksmäen seurakunnat yhdistyivät Sääksmäen seurakunnaksi, jonka alueena on koko Valkeakosken kaupunki.

Sääksmäen seurakunta - Tienviitat 2022

Seurakunnassa on neljä kirkkoa: Kappelikirkko, Metsäkansan kirkko, Sääksmäen kirkko ja Valkeakosken kirkko.
Seurakuntatalo ja virastot sijaitsee Valkeakosken keskustassa osoitteessa Valkeakoskenkatu 27.

Leirikeskuksena seurakunnalla on Sääksmäellä sijaitseva Pappilanniemen kurssikeskus, jota vuokrataan myös ulkopuoliseen juhla- ja kokouskäyttöön.

02.02.2020

Sääksmäen seurakunnan jäsentilastot 2019

Valkeakoski 20 972   (1.12.2019)

Sääksmäen seurakunnan jäsentilastot 2019

Jäsenmäärä 14 961


Kastettuja 97

Kuolleet 185

Kirkkoon liittyneet 56

Seurakuntaan muuttaneet 506

Seurakunnasta muuttaneet 570

Kirkosta eronneet 244

Avioliittoon Sääksmäen seurakunnassa vihittiin 37 paria ja hautaan siunaamisia oli 210.