Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Sääksmäki on vanha emäpitäjä, johon keskiajalla kuuluivat myös Akaa, Pälkäne ja pääosa Urjalaa. Vanhin löydetty Sääksmäkeä koskeva asiakirja on paavin pannabulla vuodelta 1340. Seurakunta on kuitenkin perustettu huomattavasti aikaisemmin, todennäköisesti 1200-luvun puolivälissä niin sanotun Hämeen ristiretken jälkeen.
Vuonna 1923 kauppalaksi irtautunut Valkeakoski muodostettiin omaksi seurakunnaksi 1940. Vuonna 1973 Sääksmäen kunta liittyi vapaaehtoisella kuntaliitoksella Valkeakosken kaupunkiin, ja Valkeakosken ja Sääksmäen seurakunnista muodostettiin seurakuntayhtymä. Se lakkautettiin vuoden 2006 lopussa ja päiväyksellä 1.1.2007 Valkeakosken ja Sääksmäen seurakunnat yhdistyivät Sääksmäen seurakunnaksi, jonka alueena on koko Valkeakosken kaupunki.
Sääksmäen seurakunta - Tienviitat 2022
Seurakunnassa on neljä kirkkoa: Kappelikirkko, Metsäkansan kirkko, Sääksmäen kirkko ja Valkeakosken kirkko (suljettu 2018).
Seurakuntatalo toimistoineen sijaitsee Valkeakosken keskustassa osoitteessa Valkeakoskenkatu 27.
Leirikeskuksena seurakunnalla on Sääksmäellä sijaitseva Pappilanniemen kurssikeskus, jota vuokrataan myös ulkopuoliseen juhla- ja kokouskäyttöön.
8.2.2023
Jäsentilastot 2022
1.1.2022-31.12.2022
Jäsenmäärä 13 950
Kastetut 81
Kastetut + 0-v. liittyneet 88
Liittyneet 80
Kuolleet 235
Eronneet 324
Muuttoliike 36
Muutot seurakuntaan 577
Muutot seurakunnasta 541
Rippikoululaiset 212
Rippikoulussa kastetut 0
Rippikoulussa liittyneet 9
Avioliitot 57
Kirkolliset vihkimiset 30
Avioerot 35
Avioliiton siunaukset 0
7.2.2022
Jäsenmäärä 14 312
Kastetut 91
Liittyneet 75
Kuolleet 205
Eronneet 219
Muuttoliike – 50
Muutot seurakuntaan 547
Muutot seurakunnasta 597
Rippikoululaiset 211
Rippikoulussa kastetut 0
Rippikoulussa liittyneet 7
Avioliitot 48
Kirkolliset vihkimiset 27
Avioerot 34
Avioliiton siunaukset 0
HUOM: Alle kuuden hengen luvut näkyvät nollana, jolloin summat eivät välttämättä täsmää kokonaismääriin.
29.1.2021
Jäsenmäärä 14 620
Kastettuja 84
Kuolleet 209
Kirkkoon liittyneet 61
Seurakuntaan muuttaneet 516
Seurakunnasta muuttaneet 574
Kirkosta eronneet 231
Avioliittoon Sääksmäen seurakunnassa vihittiin 17 paria.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä