Yhteisvastuu 2024 auttaa nuoria kohti valoisampaa tulevaisuutta Suomessa ja maailmalla

Yksinäisyys satuttaa yhä useampaa nuorta

– 4.2. alkava Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorten psykososiaalisen tuen lisäämiseksi

Tämänvuotinen Yhteisvastuukeräys kerää varoja nuorille, jotka kokevat syvää yksinäisyyttä tai ovat vaarassa syrjäytyä, menettää elämänhallintansa tai mahdollisuutensa hyvään elämään Suomessa ja maailmalla. Tuotosta ohjataan 40 prosenttia HelsinkiMissiolle ja Suomen evankelis-luterilaisille seurakunnille nuorten hyväksi tehtävään työhön. Maailman katastrofialueiden nuorten auttamiseen suunnataan 60 prosenttia tuotosta. Apu menee perille Kirkon Ulkomaanavun työn kautta.

HelsinkiMissio

Noin 20 % tuotoista suunnataan vuosittain valittavaan, vaihtuvaan kohteeseen Suomessa. Vuoden 2024 kumppanina toimii HelsinkiMissio.

Suomen ev.lut. seurakunnat

Noin 20 % keräystuotosta jää keräävälle seurakunnalle monipuoliseen avustus- ja auttamistoimintaan. Paikallinen tuotto suunnataan Ohjaamon toiminnalle ja heidän kanssaan järjestettävään yhteiseen projektiin. Lisäksi on tarkoitus tukea nuorten aloittamia projekteja esimerkiksi Hydranluolaa, eli lautapelikerhoa, joka antaa mahdollisuuden nuorille kokoontua ja pelata yhdessä lautapelejä.

Kirkon Ulkomaanapu

Noin 60 % keräystuotosta ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofiavun kautta kansainväliseen apuun.

Yhteisvastuu on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen hyväntekeväisyyskeräys ja välittämisen kansanliike. Keräys auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla. Kutsumme ihmisiä mukaan tekemään hyvää: ”Tehdään yhdessä toisille se, mitä tahtoisimme itsellemme tehtävän.”

Keräyksen avaa pääministeri Petteri Orpo.

Yhteisvastuu Sääksmäen seurakunnassa

EURON PÄIVÄ lauantaina 13.4. klo 10–14 seurakuntatalolla ja ympäristössä Yhteisvastuun hyväksi. Huutokauppa klo 13 seurakuntatalon irtaimistostaY, meklarina Olli Paasio. Yhteisvastuu-maskotti, kepparirata, poniratsastusta (n. klo 10-n. klo 11), kisailuja, askartelua, kirppis, kirjojen ja nuottien poistomyynti ja kirja-askarteluideoita, makkaranmyyntiä, kaksi kahviota ja hiljainen huone. Maksutavat käteinen (varaa pikkurahaa) ja MobilePay 77520. Muutokset mahdollisia, seuraa ilmoitteluamme.

Lue lisää täältä: Euron päivä -Yhteisvastuu-tapahtuma.

Lahjoita Sääksmäen seurakunnan kautta 

MobilePay-lahjoitusnumero: 31037

Nettilahjoitussivu: yhteisvastuu.fi/saaksmaki

Pankkisiirto: Saaja:

Yhteisvastuu Viite: 302591

OP FI14 5000 0120 2362 28

Aktia FI82 4055 0010 4148 41

Nordea FI16 2089 1800 0067 75

Älä odota! Lahjoita!

Keräysluvat RA/2020/639 ja ÅLR 2020/4355 / Kirkkopalvelut

Ota yhteyttä

Diakoniatyöntekijä
Valkeakoskenkatu 27
37630 Valkeakoski

Klikkaa kuvaa pääset pelaamaan.