Pieni passio- musiikkimatka pääsiäiseen

pe 29.3. klo 14.00 – 15.00

Kappelikirkko

Laulun siivin- kuoron esittämä Pieni passio johdattelee kuulijat pääsiäisen tapahumiin musiikin keinoin. Säestys Jussi Tamminen, Saara Hakonen, viulu. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Pienen passion ja Laulun siivin -kuoron historiaa 

Laulun siivin -kuoron esittämä Pieni passio johdattelee kuulijat Jeesuksen kärsimystielle ja kertoo Jeesuksen kärsimyshistorian musiikin keinoin kaiken ikäisille.  

Passio syntyi valkeakoskelaisten Roukon koulun opettajien Mirjam Saarelan ja Samuel Ahtiaisen yhteistyönä koulun musiikkikerhoa varten 1970-luvun loppupuolella. Sävellys on Ahtiaisen ja tekstit Saarelan käsialaa. Teos oli alkuperäiseltä nimeltään Lapsen passio ja esittäjinä olivat koulun oppilaat. Sitä elävöitettiin solisteilla sekä eri soittimilla, mm. viululla ja huilulla. Passiota esitettiin ainakin vuosina 1976, 1978 ja 1981. 

Reilu kymmenen vuotta sitten Samuel Ahtiainen siivosi nuottiarkistoitaan ja löysi Lapsen passion nuotit. Hän johti tuolloin Laulun siivin -kuoroa ja innostui teoksen esittämisestä kuoron kanssa. Hän pyysi Jussi Tammista sovittamaan teoksen sekakuorolle ja pianolle. Jussi Tamminen on entinen Roukon koulun oppilas ja passio oli hänelle tuttu jo kouluajalta. Samalla teoksen nimeä päivitettiin ja uudeksi nimeksi tuli Pieni passio. 

Laulun siivin -kuoro esitti Pienen passion ensimmäisen kerran hiljaisella viikolla 2014 ja jo silloin heräsi ajatus, että tästä tehdään perinne. Teosta onkin esitetty sen jälkeen vuosittain Sääksmäen seurakunnassa kahta koronavuotta lukuun ottamatta sekä viitenä vuotena myös naapuriseurakuntien kirkoissa. Tänä vuonna on tulossa kaksi esitystä: Tampereen Messukylän kirkossa keskiviikkona 27.3.2024 ja Valkeakosken Kappelikirkossa perjantaina 29.3.2024. Passiossa toimii pianistina sovittaja Jussi Tamminen ja viulistina Saara Hakonen. Raamatun tekstit lukee Kari Kauhanen. 
 

Laulun siivin -kuoro perustettiin vuonna 2012 ja ajatuksena oli, että se toimisi musiikkiryhmänä Sääksmäen seurakunnassa järjestettävissä Laulun siivin -illoissa. Näiden iltojen lisäksi kuoro on esiintynyt myös seurakunnan messuissa ja muissa tilaisuuksissa sekä Valkeakosken kaupungin alueella toimivien kuorojen yhteiskonserteissa, viimeksi Suomi 105 ja Valkeakoski 100 -konserteissa. Laulun siivin -kuoroa ovat johtaneet Samuel Ahtiaisen lisäksi Sääksmäen seurakunnan kanttorit. Tällä hetkellä johtajana toimii kanttori Maaret Manni-Korpi. Kuoron ohjelmistossa on ollut Pienen passion lisäksi pääasiassa gospel-tyyppistä musiikkia. 

  • Jumalanpalvelukset ja uskonelämä Jumalanpalvelukset ja uskonelämä
  • Musiikki Musiikki

Linkki avautuu uudessa välilehdessä