Uskollisuus Jumalan lahjojen hoitamisessa, saarna Sääksmäen kirkossa

6.8.2018 14.10

koivuja_THUMB.jpg

Evankeliumi

Luuk. 12: 42–48

Jeesus sanoi:

»Kuka on uskollinen ja viisas taloudenhoitaja, sellainen jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan? Autuas se palvelija, jonka hänen isäntänsä palatessaan tapaa näin tekemästä! Totisesti: hänen hoitoonsa isäntä uskoo koko omaisuutensa.

Palvelija saattaa kuitenkin ajatella: ’Isäntä ei tule vielä pitkään aikaan!’ Niin hän alkaa piestä palvelijoita ja palvelustyttöjä, syödä ja juoda ja juopotella. Mutta päivänä, jota tuo palvelija ei arvaa, hetkenä, jota hän ei tiedä, hänen isäntänsä tulee ja hakkaa hänet kuoliaaksi, ja niin palvelija saa saman kohtalon kuin epäuskoiset.

Jos palvelija tietää, mitä hänen isäntänsä tahtoo, mutta ei varaudu siihen eikä toimi hänen tahtonsa mukaan, hän saa monta raipaniskua. Jos taas palvelija tietämättään tekee sellaista, mistä rangaistaan raipoin, hän pääsee vähillä iskuilla. Jolle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan, ja jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan.»

 

Vietämme ihanaa keskikesää. Valoa ja lämpöä on tänä kesänä saatu myös täällä pimeässä pohjolassa yllin kyllin. Tämän päivän Raamatun tekstit vievät meidät kyselemään vastuutamme niiden lahjojen käytöstä, joita olemme saaneet. Lähtökohta on se, että elämä on ylhäältä annettu lahja.  Kukaan meistä ei ole pyytänyt saada syntyä ihmiseksi. Niin on käynyt siksi, että Jumala loi meidät kuvakseen, ainutlaatuisiksi persooniksi. On ihmeellistä ajatella, ettei kahdella ihmisellä maailmassa ole samoja elämän edellytyksiä, ei edes identtisillä kaksosilla.

Vaikka geeniperimä olisi ihan sama, elämän kulku ja elämän kokemukset muokkaavat meistä juuri sellaisia, kuin olemme. Tämä merkitsee sitä, että toista ei tarvitse kopioida. Olemme originaaleja jokainen!

Seuraan TV-sarjaa Doc Martinista. Tämä taitava lääkäri on sosiaalisilta taidoiltaan hyvin heikko siitä syystä, ettei hän pienenä kiinnittynyt ei isään eikä äitiinkään. Perusturvan jäätyä vajaaksi hän suhtautuu ihmisiin kummallisen kulmikkaasti ja jopa töykeästi. Lohdutuksen tuo vaimo, joka kutsuu häntä erityiseksi.

Uskon, että kristinuskon sydänääniin kuuluu erityisyys. Me saamme olla erilaisia siksi, että meidät on luotu erilaisiksi. Erilaisuuteen kuuluu myös se, että Jumalalta saamamme elämän edellytykset ja lahja ovat erilaiset ja niinpä on myös vastuumme niiden oikein käyttämisestä erilainen. Evankeliumi päätyy toteamukseen: ”jolle on paljon uskottu, se pannaan paljosta vastaamaan”.

Minua puhuttelee päivän teksteissä erityisesti sananlaskujen ajatus siitä, että emme saa kieltää apua sitä tarvitsevalta. Se jatkuu: ”Älä sano lähimmäisellesi: mene nyt, ja tule toiste, huomenna minä annan! – kun sinulla on mitä antaa. Älä puno juonia naapuriasi vastaan, joka pitää sinua ystävään. Älä ryhdy käräjöimään, jos toinen ei ole tehnyt sinulle pahaa.”

Pahinta, mitä voimme tehdä, on jättää toinen pulaan. Se voi olla selän kääntämistä avun tarpeessa olevalle, tai pahimmillaan tarkoituksellista selän takana pahan puhumista ja lähimmäisen maineen mustaamista. Olen usein miettinyt, miten itsestään selvästi julkisuuden kristittyjä tuomitaan seksuaalisesta lankeamisesta, alkoholin väärinkäytöstä tai väkivaltarikoksesta. Ja se on ihan oikein. Mutta: kun kylvetään riitaa tai puhutaan pahaa toisesta, sitä katsotaan helposti läpi sormien. Oikeasti kysyy rohkeutta mennä puolustamaan lähimmäistä silloin, kun huomaa, että hänen mainettaan asiattomasti vahingoitetaan. Näin tulisi kuitenkin tehdä. Ja ellei niin tee, jättää toisen pulaan.

 

Lähimmäisen rakastaminen on kaikille annettu tehtävä. Lopulta se, että valvomme toisen etua, on myös oma etumme. Jeesus tiivisti ajatuksen rakkauden kaksoiskäskyyn: ”Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sielustasi ja mielestäsi ja lähimmäistä niin kuin itseäsi”. Tähän tähtäävät laki ja profeetat.

Jeesus asetti esikuvaksi sellaisen viisaan taloudenhoitajan, jonka isäntä asettaa huolehtimaan palvelusväestään ja jakamaan vilja-annokset ajallaan. Sellaisen hoitoon hän voi uskoa kaiken omaisuutensa. Mutta: jos palvelija ajattelee, ettei isäntä vielä pitkään aikaan palaa, hän voi kohdella kaltoin palvelijoitaan, syödä, juoda ja juopotella ja tärvellä isäntänsä omaisuuden. Jeesus lisää vielä, että jos palvelija tietämättään tekee tyhmyyksiä, häntä rangaistaan vain muutamin raipaniskuin. Mutta jos hän tietää, mitä pitäisi tehdä, ja tietoisesti rikkoo isäntänsä tahdon, häntä rangaistaan ankarasti.

Vertausta miettiessämme on syytä kysyä, mitkä ovat Jumalalta saamiamme lahjoja ja miten uskomme hänen toivovan meidän niitä käyttää. Perustava asia on se, että ymmärrämme elämän häneltä saatuna lahjana eikä sellaisena omaisuutena, jota voimme käyttää mielin määrin omien mielihalujemme mukaan. Osa lahjoista voi olla perimän kautta saatuja edellytyksiä, kuten vaikkapa palvelualttius tai musikaalisuus. Osa lahjoista voi olla koulutuksen, työkokemuksen tai harjaantumisen aikaan saamaa pääomaa. Lahja voi olla vaikkapa peritty omaisuus, jonka käyttämisestä meillä on vastuu Jumalan edessä.

 Kun näitä lahjoja ja niiden käyttämistä mietimme, on syytä muistaa, että Herramme Kristus on kristittyjen esikuva. Hän antoi itsensä uhriksi maailman elämän puolesta. Heprealaiskirje muistuttaakin siitä, että sydämemme tulee olla vihmottu puhtaaksi pahasta omastatunnosta hänen ristillä hankkimansa syntien sovituksen ansiosta. Tähän olemme tänäänkin saaneet jättäytyä ripissä ja saamme siitä uuden muistutuksen ehtoollisella. Ehtoollispöydässä Kristus jakaa armonsa ja anteeksiantamuksen jokaiselle itsensä tarvitsevaksi tuntevalle. Rohkaiskoon hän meitä tänään iloitsemaan saamistamme lahjoista! Rohkaiskoon hän myös meitä käyttämään saamiamme lahjoja Jumalan mielen mukaan uskollisesti ja vastuullisesti.


Nousemme tunnustamaan uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan.  

 

« Uutislistaukseen