Saarna kansanlaulumessussa Sääksmäen kirkossa

23.8.2018 16.10

SÄÄKSMÄEN KIRKKO_ALTTARITAULU_S.jpg

Evankeliumi

Joh. 9: 1-7, 39-41

Jeesus näki tien sivussa miehen, joka oli syntymästään saakka ollut sokea. Opetuslapset kysyivät häneltä: ”Rabbi, kuka on tehnyt sen synnin, jonka vuoksi hän on syntynyt sokeana? Hän itsekö vai hänen vanhempansa?” Jeesus vastasi: ”Ei hän eivätkä hänen vanhempansa. Niin on tapahtunut, jotta Jumalan teot tulisivat hänessä julki. Nyt, kun vielä on päivä, meidän on tehtävä niitä tekoja, joita lähettäjäni meiltä odottaa. Tulee yö, eikä silloin kukaan kykene tekemään työtä. Niin kauan kuin olen maailmassa, minä olen maailman valo.” Näin sanottuaan Jeesus sylkäisi maahan, teki syljestä tahnaa, siveli sitä miehen silmiin ja sanoi: ”Mene Siloan altaalle ja peseydy.” - Altaan nimi merkitsee: lähetetty. - Mies meni, peseytyi ja palasi näkevänä.
    Jeesus sanoi: ”Minä olen tullut tähän maailmaan pannakseni toimeen tuomion: sokeat saavat näkönsä ja näkevistä tulee sokeita.” Muutamat fariseukset, jotka olivat siinä lähellä, kysyivät tämän kuullessaan: ”Et kai tarkoita, että mekin olemme sokeita?” Jeesus vastasi: ”Jos olisitte sokeita, teitä ei syytettäisi synnistä, mutta te väitätte näkevänne, ja sen tähden synti pysyy teissä.”

Syntymästä saakka sokea parantamisihme liittyy Jeesuksen tunnustekojen pitkään sarjaan. Oikeastaan hänet tunnettiin aikanaan nimenomaan parantajana eikä niinkään opettajana, kuten nyt jälkikäteen on asianlaita. Hän vaelsi kokonaista kolme vuotta ympäri Galileaa, poikkesi Jerusalemiinkin ja hankki maineen vertaansa vailla olevana parantajana ja opettajana. Jeesus oli napit vastakkain aikansa viisaiden kanssa. Evankeliumissa fariseukset epäilevät, että Jeesus tarkoittaa sokeilla heitä. Jeesus vastaa: ”Te väitätte näkevänne ja sen tähden synti pysyy teissä”. Kun kertomuksen lukee kokonaisuudessaan Johanneksen evankeliumista huomaa, että fariseukset eivät voineet hyväksyä parantamista sapattina. Sapattisäädöksen mukaan työ on silloin kiellettyä, eikä sapattina parantava siis voinut olla Jumalan asialla.

Parantajan työssä oli tavallista käyttää erilaisia pesuja. Tästähän kertoo myös kuulemamme toisen kuningasten kirjan sotapäällikkö Naamanin spitaalista parantamisen tapaus. Tunnustekojen kohteena olleet, parantumisen kokeneet ihmiset sairastuivat myöhemmin ja kuolivat, aivan kuin mekin. Tunnusteon merkitys ja sairaudesta irtautuminen voi silti olla tavattoman tärkeä kokijalleen.

Suuri osa maailman nykyisistä kristityistä asuu muualla kuin Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Näille alueille on tyypillistä maailmankuva, jossa ihmeet ovat luonteva osa ihmisten elämäntodellisuutta. Meille länsimaisille, tieteellis-teknisen filosofian äidinmaidossa imeneille ihme tai sellaiseksi väitetty on aina vähän kiusallinen asia. Näin siitäkin huolimatta, että koululääketiede tuntee käsitteen ”spontaani paraneminen”. Tällä tarkoitetaan sairauden selittämätöntä parantumista, joka ei ole ollut tarkoituksellisten lääketieteellisten hoitomuotojen matkaan saattamaa. 

Yksi avain terveyden ja sairauden kysymysten pohdinnassa on mielestäni näkemys ihmisestä hengen, sielun ja ruumiin muodostamana erottamattomana kokonaisuutena. Mieli voi sairastua siinä kuin ruumiskin vaikka millä tavalla. Mutta näkyvää ja näkymätöntä ulottuvuutta ei saa eroon toisistaan sitten millään. Ruumiillisten sairauksien hoidossa onkin tärkeätä se, että luodaan otolliset puitteet ja tukiverkot henkisen toipumisen aikaan saamiseksi. Kun potilaasta pidetään huolta monella tavalla ja tasolla eikä ainoastaan leikkausveitsellä, toipuminen on nopeampaa. Jotkut fyysisistä sairauksista voivat olla yhteydessä ihmisen pahoinvointiin henkisellä puolella. Niinpä riita, kriisi, kaunan kantaminen tai konflikti työpaikalla voi jatkuessaan heikentää ihmisen hyvinvointia ja jouduttaa sairastumista.

Mielestäni kirkon tehtävä olisi rohkeammin olla mukana ihmisten hyvinvointia rakentavassa työssä. Missään tapauksessa ei voi ajatella niin, että seurakunnassa hoidetaan vain hengellisiä tarpeita muista välittämättä. Tai jos niin tehdään, unohdetaan Jeesuksen elämäntapa: kysyä ihmisiltä, mitä toivoisit, että sinulle tekisin. Saamme siis, ja on tehtävämme, rukoilla myös sairaiden puolesta pyydettäessä tai vaikka ei pyydettäisikään. Ristiriitojen sovittaminen, uusi alku konfliktin jälkeen ja syntien anteeksiantaminen ovat kristinuskon ikiliikkuja, jota me saamme elää todeksi joka päivä. Koskaan ei voi lähimmäisestään välittää liikaa.

Tänään kansanlaulumessussa olemme suomalaisuuden juurilla. Mollivoittoiset laulut ovat kansanperinnettämme, jonka moni kokee tärkeänä. Mollin surumielisyyden takana on kuitenkin kaipaus parempaan. Blues musiikissa käytetään efektiä soittaa siten, että duuri ja molli vaikutelmat sekoittuvat keskenään. Alavireisiä ääniä kutsutaan ”blue notes, sinisiksi säveliksi”. Voisiko tätä efektiä verrata siihen, miten ihmeparantunut kokee tuonpuoleisen todellisuuden astuneen elämäänsä salatulla, mutta todellisella tavalla? Uskon ihmeparantumisen merkitsevän kokijalleen tajunnan räjäyttävää tapahtumaa, joka vakuuttaa hänet näkymättömän todellisuuden läsnäolosta. Sovinnon syntyessä riitapukareiden välille voi koitua myös vastaavan tyyppinen uuden elämän alun kokemus.

Tunnusteot osoittavat Jumalan kaikkivaltiutta ja voimaa. Niitä ei voida analysoida ja todentaa tieteellisellä tarkkuudella. Kuitenkin ne voivat vakuuttaa Jumalan näkymättömän todellisuuden voimasta ja sen vaikutuksista keskuudessamme.

Jos Jumala kaikkivaltiaana on luonut sen, mikä on olemassa, eikö hän voi auttaa myös sairauden kourissa kamppailevaa? Ehtoollistakin on kuvattu terveenä tekemisen lahjaksi. Olen pappisurallani todistanut, kuinka opiskelujännityksestä kriisissä oleva henkilö sai kouriin tuntuvan avun nautittuaan ehtoollista. Hän sanoi, ettei ikimaailmassa kehtaisi kertoa kavereilleen menneensä hakemaan apua papilta ja ehtoollisen vietosta. Mutta se auttoi. Auttakoon se myös meitä tänään luottaaksemme, että Jeesuksen ansaitsema armo on tarpeeksi joka ikiselle!


  Markku Antola, kirkkoherra

« Uutislistaukseen