Saarna Luomakunnan sunnuntaina 26.5.2019

26.5.2019 13.37

Suvivirsi_jpg_THUMB.jpg

SÄÄKSMÄEN KIRKOSSA 26.5.2019

Luomakunnan sunnuntai, 5. sunnuntai pääsiäisestä  

Moos. 1: 1-11 (12-23) 24-28 (29-30) 31-2:3; Kol. 1: 12-20

Evankeliumi

Joh. 1: 1-4

Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona,
ja Sana oli Jumala.
Jo alussa Sana oli Jumalan luona.
Kaikki syntyi Sanan voimalla.
Mikään, mikä on syntynyt,
ei ole syntynyt ilman häntä.
Hänessä oli elämä,
ja elämä oli ihmisten valo.

Rakkaat kristityt. Tänään on 5. sunnuntai pääsiäisestä. Pääsiäiskynttilä palaa edelleen alttarilla ja muistuttaa meitä ilosanomasta, Kristuksen ylösnousemuksesta. Olemme kuitenkin päättäneet viettää tänään Luomakunnan sunnuntaita. Jumalanpalvelusohjeet suosittelevat, että tätä sunnuntaita vietettäisiin jonain touko-lokakuun välisenä sunnuntaina. Mikä sopisikaan paremmin luomakunnan sunnuntaiksi kuin tämä alkukesän pyhäpäivä; suvivirsimessun, peltojen siunaamisen päivä ja eläkeikäisten kirkkopyhän päivä. Kuulemamme raamatuntekstit olivat siis Luomakunnan sunnuntain tekstejä. Luomakunnan sunnuntai ohjaa meitä iloitsemaan luomistyöstä ja muistamaan vastuumme luomakunnasta.

Itse olen kirkkovuoden ja sen toistuvan kierron suuri ystävä. Tuntuu hyvältä, että on joku perinteiden ketju, mihin liittyä ja mistä aina ammentaa jotain uutta. Luotan täysin niihin viisaisiin ihmisiin, jotka ovat meille nämä tekstit ja rukoukset valinneet. Joskus tekstit aukeavat helpommin, joskus taas tuntuvat hankalammilta. Mutta tuskin koskaan nämä kolme tekstiä, lukukappaleet ja evankeliumi, ovat tuntuneet näin yhteen sopivilta ja toisiaan täydentäviltä kuin nyt.

Mooseksen kirjan kohta kertoo tutun tekstin alkuperäisestä luomisesta. Siihen perustuu koko maailmankaikkeutemme ja ihmisarvomme. Kolossalaiskirjeen teksti taas kertoo meille selvästi ja yksinkertaisesti Kristuksen paikan luomiskertomuksessa ja lunastuksessa ja kehottaa meitä kiittämään tästä ihmeestä Jumalaa. Evankelista Johannes kirjoittaa Sanan syntymisestä ja tiivistää kaksi muuta tekstiä yhteen omalla runollisella tavallaan. Tämä Johanneksen evankeliumin eräänlainen esipuhe linkittää evankeliumin kahteen Vanhan testamentin kohtaan: toisaalta luomiskertomukseen, jossa Jumala luo valkeuden sanallaan (Moos. 1:1), ja toisaalta Sananlaskujen kirjaan, jossa mainitaan kuinka Viisaus ensimmäisenä Jumalan teoista on ollut seuraamassa hänen luomistyötään (Sananl. 8). Evankeliumi opettaa, että tämä sana, valkeus ja viisaus on Jeesus.

Olen ollut viime aikoina mukana useissa tilanteissa, joissa on keskusteltu ihmisoikeuksista ja evankeliumista ja siitä, mikä osuus kirkolla on ihmisoikeuksien toteutumisessa. Myös ihmisarvosta keskustellaan paljon eri yhteyksissä: onko kaikilla ihmisillä samanlainen arvo, samat oikeudet ja samat mahdollisuudet. Monet keskustelijoista perustelevat ihmisoikeuksia ja ihmisarvoa yleiseettisesti ja yleismaailmallisesti ilman kristinuskoa. Kristityille kaikkien ihmisten yhtäläinen arvo perustuu ennen kaikkea luomiskertomukseen: Jumala todella loi ja luo jokaisen ihmisen omaksi kuvakseen. Me emme täysin ymmärrä mitä tämä tarkoittaa, mutta emme voi myöskään sitä kiistää. Vaikka ihmisten mielestä jonkun elämä näyttäytyy rujona ja vajavaisena, Jumalalle se on täydellistä. Sama koskee myös muita luotuja ja luotua: kaikella on paikkansa maailmassa. Tämänkin säännön ja käskyn Jeesus tuli täydentämään. Sanoillaan ja omalla esimerkillään hän muistutti meitä kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta ja kaikenlaisten lähimmäisten auttamisesta. 

Toisen lukukappaleemme, Kolossalaiskirjeen kohtaa, voisi sanoa uskontunnustukseksi. Sitä lukiessa Paavali ja me tunnustamme, että Kristus on erityisasemassa: hän on ollut olemassa aina, jo ennen luomista. Hän on mukana kaikessa Jumalan työssä ja pitää kaiken koossa. Kolossalaiskirje kokoaa luomisen lisäksi myös sovituksen ja pyhityksen samaan tekstiin. Sovitus: Jumala näki hyväksi...hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa. Ja pyhitys: Kristus on myös ruumiin pää ja ruumis on seurakunta. Seurakunnan yhteys ja ylläpito on Pyhän Hengen työtä ja näin Jumalan kaikki kolme persoonaa ovat yhdessä ja samassa. Upea teksti!

Ja Johannes nimeää kaiken sen voiman ja hyvyyden, mikä Jumalasta lähtee, Sanaksi. Useimmiten ehkä ajattelemme, että Jumalan Sanalla tarkoitetaan Raamattua. Jumalan Sana on myös kuitenkin Kristus, Pyhä Henki ja Jumala itse. Näin ajatellen Raamattukin pyhittyy entisestään ja on osa Jumalaa. Jumalan Sana on läsnä ja luettavissa myös muualla kuin Raamatun lehdillä: Jeesuksessa Kristuksessa, luonnossa, maailman tapahtumissa ja oman elämme käänteissä.

Tulee mieleen yksi lasten virsi: ”Kun Jumala sanallaan sinutkin loi, hän tarkoitti samalla näin: sä arvokas oot, sä osaat ja voit, mä tuollaisna rakastan sua!” Taas yksi osoitus runon- ja lauluntekijöiden nerokkaista kyvyistä kertoa asioita. Jumala loi Sanallaan ja Sanan kanssa koko maailman ja on luonut meidätkin samalla Sanalla! Ja se sana tarkoittaa, että jokainen on arvokas ja rakkauden arvoinen.

Pyhä Henki on yhtäläinen Jumalan persoona, ollut aikojen alusta. Hänen osuutensa jää usein unohduksiin ehkä siksi, että se on niin vaikea selittää ja ymmärtää. Sanotaan, että Pyhän Hengen tehtävä on kirkastaa meille Kristuksen merkitystä. Jos näin on, eikö Pyhän Hengen tehtävä ole kirkastaa meille myöskin luomisen merkitystä? Pyhä Henki auttakoon meitä ymmärtämään näiden molempien merkityksen maailmassa ja omassa elämässämme sekä sen, että lunastusta ei ole ilman luomista.

Luomakunnan sunnuntaita on hyvä viettää, paitsi iloitaksemme luomisen ihmeestä ja uudesta keväästä, myös muistutuksena vastuustamme. Olemme vastuussa kaikesta luodusta; itsestämme, lähimmäisistämme ja ympäristöstämme. Tätä ei kuitenkaan pidä ottaa liian isona taakkana. Omilla teoillaan kukaan meistä ei pysty auttamaan tai pelastamaan koko maailmaa, mutta osan pystyy. Jos jokainen hoitaa oman osansa heikkojen auttamisesta, luonnon kunnioittamisesta ja oman elintapansa kohtuullisuudesta, maailma paranee. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjumisessa joidenkin mielestä pitäisi odottaa, että isommat pahikset muuttavat tapansa ensin. Ei pidä. Jos sitä odotetaan, kohta on myöhäistä. Pienet aloittavat omasta tontistaan ja opettavat omalla esimerkillään muita.

Kevät ja luonnon herääminen on voimallista aikaa. Useimmille meistä se on helpotus ja voitto: talvesta on selvitty ja kesän lämpö ja valo hellii meitä. Joillekin kuitenkin kaikki tämä voima on ahdistavaa. Jos itse on heikoilla, ei jaksa iloita luonnon kanssa ja kokee olonsa entistä huonommaksi. Muistetaan siis tässäkin, että me olemme erilaisia. Itse tunnen kuuluvani vähän molempiin ryhmiin. Luonto on niin kaunis, eikä tarvitse palella, mutta en minä silti aina jaksa.

Kevään voimasta minulle tulee aina mieleen lähes sadan vuoden takainen Katri Valan runo Kukkiva maa. Katri Vala kuului Tulenkantajat -ryhmään, joka tunnettiin intohimoisesta suhtautumisesta elämään. Jotain tällaista kun saisi omaan elämään, uskoon ja lähimmäisen rakastamiseen:

Maa kuohuu syreenien sinipunaisia terttuja,
pihlajain valkeata kukkahärmää,
tervakkojen punaisia tähtisikermiä.
Sinisiä, keltaisia, valkeita kukkia
lainehtivat niityt mielettöminä merinä.
Ja tuoksua!
Ihanampaa kuin pyhä suitsutus!
Kuumaa ja värisevää ja hulluksijuovuttavaa,
pakanallista maan ihon tuoksua!

Elää, elää, elää!
Elää raivokkaasti elämän korkea hetki,
terälehdet äärimmilleen auenneina,
elää ihanasti kukkien,
tuoksustansa, auringosta hourien -
huumaavasti, täyteläästi elää!

Mitä siitä, että kuolema tulee!
Mitä siitä, että monivärinen ihanuus
värisee kuihtuneena maahan.
Onhan kukittu kerta!
On paistanut aurinko,
taivaan suuri ja polttava rakkaus,
suoraan kukkasydämiin,
olemusten värisevään pohjaan asti!"

(Kaukaiset puutarhat, 1924)

Ehkä on ollut aika, että tätä runoa ei olisi sopinut saarnastuolista lukea. Minä ajattelen, että Jumalan lahjaa nämäkin ihmisen sanat ovat ja että ne pääsevät kuvauksessaan lähemmäs Luomisen ja elämän ihmettä kuin monet muut sanat. Kunhan uskotaan, että kristityn elämä ei pääty monivärisen ihanuuden kuihtumiseen, vaan jatkuu iankaikkisesti.

Päivi Isomäki 21.5.2019

 

 

« Uutislistaukseen